Metadata

COL: Toivonen, Anton
ID: 10727.
INF:
LOC: Uusikirkko Vl.
OSA: XIII4
SGN: 19.
TMP: 38.

Miniä ja anoppi.

Jos oli ilkeitä anoppeja, oli niitä ilkeitä miniöitäkin, varsinkin, jos anoppi oli liian vanha tai luonteeltaan hyvä, ettei kyennyt pitämään miniää kurissa. Kun miniä tuotiin taloon, tunnusteli tämä vähän aikaa, onko anoppi ankara tai onko liian vanha hoitamaan emännyyttä. Huomattuaan edellämainitut seikat, otti miniä emännyyden tai kuten paikkakunnalla sanottiin: "Viskasi anopilta veitsen rapapyttyyn."
Erään talon miniä oli niinikään viskannut anoppinsa veitsen "rapapyttyyn" ja ottanut emännyyden haltuunsa siitä syystä, kun anoppi oli vanha eikä päässyt omin voimin liikkumaankaan, vaan istui omassa nurkassaan. Siihen aikaan olivat rautaesineet vähemmän käytettyjä, joten hiilikoukutkin olivat puiset. Kun miniä milloinkin veti puisella koukulla uunista hiiliä lieteen, syttyi se aina palamaan ja laski savua. Savuavan koukun vei hän sitten anoppinsa eteen ja antoi tämän hengittää sitä. Sama miniä ei antanut anopilleen muuta ruokaa kuin kovaa leipää. Niinpä anoppi sitten lauloikin:
    4  Kova leipä, koukkusauvvu,
    5  se miu henkei pittää,
    6  mut maitovelli, voilusikka,
    7  se miu kohta kuolettaa!