| |
Kirnuuminen.
|
|
| | Ensin viepi kirnun muurahaispessiä ja kylvettiä sitä lepän oksilla siellä ja
lausuu: |
|
|
|
3 |
Anna voita, vuore eukko
|
|
|
|
4 |
Ja mäkkiä miä emäntä
|
|
|
|
5 |
Miu kurja kuppiheini
|
|
|
|
6 |
Ja vaivase vatoseheini!
|
|
| | Sivulla sattuu joku huomaamaan ja piloillaan lausuu: |
|
|
|
8 |
5 Ei tipu tupase luasta
|
|
|
|
9 |
Voita vaivase vattii
|
|
|
|
10 |
Eikä kurja kulppiheis!
|
|
| | Silloin emäntä sylkäsee muutamia kertoja ja lausuu: |
|
|
|
12 |
Ähä! Joka paikas niitä on suntkii ja luntkii syömäs ja kalluumas!
|
|
| | Taas sylkäsee: |
|
|
|
14 |
Syö syöjäis, niä näkijäis!
|
|
| | ja jatkaa: |
|
|
|
16 |
10 Tippuupa se tupase luasta
|
|
|
|
17 |
Voita vaivase vattii,
|
|
|
|
18 |
Antua luoja loihtijalle
|
|
|
|
19 |
Sekä karja kaitsijaille!
|
|
| | Syleksii. Sitten lähtee kotiinsa kirnuneen, vähän tyytymättömänä ja
epäillen. Pannuo piälist kirnuu ja kirnuvua. Huomaa ettei kirnu käy voihe
tavallisella ajallaan, vaikka on vatkanut ja puistelt sitä, taas sylkäsee
vasemma kainaluose alatse ja puaruvua epäillen silmäilijöi eli katteita: Eihä
ko sitä on suutkua ja luutkua syömäs ja kalluumas ihmise elämistä! |
|
| | Sylkäsee ja jatkaa: |
|
|
|
22 |
Nouse entine emmoi
|
|
|
|
23 |
15 Tuorehiesta turpehiesta,
|
|
|
|
24 |
Makkeista mua nenistä,
|
|
|
|
25 |
Ettie hyvä emänän,
|
|
|
|
26 |
Jott' ei pistys noija nuolet
|
|
|
|
27 |
Eikä tietäjä teräkset!
|
|
| | Sylkäsee ja kirnuvaa. Mutta kirnu ei käy voihe vieläkään ja nyt tuskaisena
lausuu: |
|
|
|
29 |
No suap' sitä hakata ja pieksiä,
|
|
|
|
30 |
mut ei nouse hyventäkiä!
|
|
| | Nostaa vasempaa jalkajaan, sylkäsee sen alatse ja kirnuaa (vähän väliä koko
ajalla vilhuu sivuilleen). Vieras eukko sattuu heille ja sen huomattuaan
pungertaa: |
|
|
|
32 |
Eihä se! Ko tuoki Risto Ieva lointka loikua tuos sopes. Katsuo ku laiha
lehmä. Antuaha sill' pitäs ja annettavaha sill' ois, mut en sitä täst ielie
anna tilkkuakua!
|
|
| | Seki voipi silmätä ja jatkaa toisista naapurin emänistä: |
|
|
|
34 |
20 Puputi emäntäki. Se vahtii ko härk' tuost' aija ruast. Loikua akat. Ne
katsuot ko kiikarill' tuolt' miä piält'. Ko lähet lehmijäis lypsämiä. Tahe mitä
hänes torjuaki.
|
|
| | (Kirnuvaa, puistelee kirnuaan, sylkäsee kainalonsa alatse ja vilhuu
kuppeillie yhä vaan jatkaen: |
|
|
|
36 |
Et hänes yksi sua torjuakua asteitais rauhas puhastua, ko hyö on
tirkistelemäs ja vahtimas sielt'.
|
|
| | (Muistaen tietysti senkin mitä muurahaispesällä tapahtui) mutta kun ei
vieläkään kirnu käy voihe, tuskastuu: |
|
|
|
38 |
Haista nyt! Ei siint nouse hyventäkkiä!
|
|
| | ja tekee edellisiä temppujaan. |
|
|
| |
|