Kallion Antti Laviassa oli hyvin jumalinen mies. Mutta kerran hän meni
varhain pyhä aamuna kalastamaan Karhijärvelle. Ilma oli tyven ja kaunis; vesi
seisoi peilikirkkaana järvessä. Kun Antti oli vähän aikaa onkinut, tull
itsekseen kulkeva ruuhi lähelle häntä. Ruuhen perässä istui peräsäkin muotoinen
töllö. Siitä vetäytyi ruuhen pohjalle mies, jolla oli ihmisen yläpuoli, mutta
hevosen jalat. Silloin huomasi Antti, mikä semmonen oli ja1 ja |siunasi| levollisena : j. l. levollisena
lausui:2lausui |Antti| : l. |
||||
2 |
Jaa3 kk:ssa pieni alkukirjain. sinäkö huonoparka se oletki.
|
|||
3 | Tuletko minua pilkkaamaan, | |||
4 | kun minä ruokaani pyydän?" | |||
Sitte siunasi Antti. | ||||
Kohta hävisi kummitus; mutta ei Antti [sen] koommin mennyt pyhänä kalaan. | ||||
1
ja |siunasi| levollisena : j. l. 2 lausui |Antti| : l. 3 kk:ssa pieni alkukirjain. |