kr0005300001
Uusimaa — Helsinki
Lönnrot, Elias
1851
SUOMEN KANSAN ARWOITUKSIA Esipuhe |
||||
| Alkulause. Kuusikymmentä wuotta on nyt kulunut siitä ajasta, kun Frantsilan senaikuinen kappalainen, majisteri Christfrid Ganander, toimitti kokouksensa Suomalaisista Arwoituksista präntätyksi seuraawalla esipuheella.[1] Että Suomalaiset Arwoitukset eli tapaukset nyt ulosannetaan, se tapahtuu seuraawaisten syitten wuoksi. Ensin arwoitusten iän ja wanhuuden wuoksi: ne owat jo Wanhassa Testamentissa olleet tawalliset; ja edespantiin pidoissa ja muissa tiloissa wastattaa. Tuomarein kirjan 14 luwussa, w. 12-15, luetaan, kuinka se sankari Simsoni edespani Philistealaisille tämän tapauksen: ruoka läksi syömäristä ja makeus wäkewästä.[2] Ne wanhat Göthit, meidän esiisämme[3] tässä waltakunnassa, koetteliwat arwoituksilla toinen toistansa kuinka tarkka peränajatus, hywä äly ja taito itsekullakin oli, niinkun wanhat ikuiset sadut sen näyttäwät. Ei ainoastansa wälinsä pidoissa ja juomingeissa, ja muutoin aamu= ja ehtopuhteilla arvoituksia arwoiteltiin, mutta myös, koska ylkä eli nuori mies tuli tytärtä pyytämään, niin hänen eteensä asetettiin kolme eli usiampi arwoitus, koetella niillä hänen tajuansa, ja jos hän ne osasi wastata ja selittää, niin hän sai tyttären, mutta muutoin ei, waan luettiin typeräksi ja kelwottomaksi. Samoin nähdään Jothein,[4] meidän esi=isäimme Suomalaisista ja Ruotsalaisista saduista, että kolme eli yhdeksän arwoitusta laskettiin kuoleman ansainneille wangeille, jotka oliwat henkensä rikkoneet, ja jos he osasiwat ne wasta, niin he henkensä säilyttiwät (2). Sitälikin niin erinomattain näistä Suomalaisista arwoituksista tutaan Suomen kansan sywä perään=ajatus ja hywä äly, että somaisiin wertauksiin, jotka luonnon tunnosta otetut owat, sisälle kietoa ja peittää asiat. Ja nähdään näistä arwoituksista, että Suomen wäki ajattelee ja kuwailee niin tarkasti kuin suinkin joku muu kansa maan päällä, etteikä heidän tajunsa ole muita halwempi (3). Wielä niin näistä arwoituksista opitaan Suomen kielen runsaus ja soweliaisuus kaikenlaisia asioita ulostoimittaa. Näissä, niinkuin myös runoissa ja Suomalaisissa sananlaskuissa, on Suomen kieli wanhassa puhtaudessaan säilynyt (4). Edespäin niin nämät arwoitukset siinä tarkoituksessa ulosannetaan, että nekin, jotka on hitaammat älyämään, ja kehnot kirjamiehet ja huonot lukijat, erinomattain lapsiwäestä ja nuorista, tulisiwat houkutelluksi ja yllytetyksi wähintäsäkin näitä haluisemmasti lukemaan, niinkun lystin wuoksi ja huwiksi, ja niin huomaitsematta oppisiwat kirjaa lukemaan. Wihdoin niin lukija taitaa hawaita, että monta arwoitusta on yhdenkaltaiset, mutta wähä toisilla sanoilla. Ja minä olen aistanut näitä kootessani, että ne muutteleiwat maanpaikkain puheenparren jälkeen, jonka tähden minä ne olen waikka yhdet ja samat ylöskertonut; jota ei lukija taida pahaksua (5). Monta arwoitusta kuuluu rumalta ja riwolta, mutta ei merkitse niin pahaa. Usiammat niistä olen peräti poisjättänyt (6); ja se on uskottawa, että monta muuta arwoitusta wielä meidän maassamme on, joita en ole tainnut tawoittaa. Kootkoot ja lisätkööt muut toiste ne, kun jälillä löytää taitaan (7). On kuitenkin meillä Suomalaisilla nyt tässä koossa usiammat arwoitukset, kun yhdelläkään toisella kansalla, esimerkiksi Ruotsalaisilla, joista muutamia kymmenkuntia on pränttiin tullut ja ulosannetut (8). Koska he ja muut kansat owat arwoituksiaan säilyttäneet ja arwossa pitäneet, miksikäs ei Suomalaiset arwoitukset olisi sitä ansainneet, että ne tallella pidettäisiin, ja eiwät jäisi ikuiseen unhohdukseen ja mies mieheltä ulkomuistillä ailehtimaan. Ei ne ole halwemmat sentähden, että ne kamalalta kuuluwat, waan juuri siinä asianhaarassa ne synkän itäisen maan puheenpartta lähestywät. Wiimeiseksi, niin waari otetaan, että nuori wäki, pojat ja tyttäret, wielä nytkin meidän maakunnassamme toinen toistansa näillä arwoituksilla koettelewat. Se luetaan häpiäksi, jos ei toinen saata wastata kolme edespantua arwoitusta, ja näyttäwät he silloin toinen toisensa häpiäpihaan, ja tietäwät wähät lapsetkin wielä tänäpäiwänä sanoa toisilleen, jos ei hän (kumppali) tiedä wastata kolmea arwoitusta: "hyis, hyis Hywölään! Hywölän koirat haukkumaan, mee'pä tyttö katsomaan, mikä sieltä tulee" "Tuleepa hänestä yksi tyttö repale, ryysyissä rääsyissä, hiiri hewosena, kapusta korjana, se on rekenä, j. n. e." (9). Hywölä on wissiin aina pakanain ajasta joku paikka, jossa häwetään, niinkun metsä on Tapiola, Mehtola, ja niin monta muuta.[5] Jos nämät arwoitukset halulla wastaan otetaan maanmiehiltä, niin tästäedes Suomalaiset sananlaskut pian minulta ulosannetaan.[6] Niitä minä olen lisännyt myös kahdeksantoista ajastaikaa. Elä hywin, rakas lukija! Frantsilasta s. 1 p. Huhtikuussa wuonna 1783. Toiwottaa sinun maanmiehesi, Christfrid Ganander. Philos. Mag. | ||||
| Lisäyksiä edelliseen esipuheesen ja muita muistutuksia. | ||||
| 1. Siitä tawasta, että kosijoille asetettiin arwoituksia wastattawaksi, mainitsee myös 59:säs wirsi Kantelettaren 3:mannessa osassa, siwuilla 221-227, waikka muuten arwoitukset silloinkin kyllä taittiin pitää enemmin lasten leikkinä, ja esi=isillämme olla tapana määrätä neiden anojille kolme tinki= eli urakkatyötä, niinkuin wähintäkin Wäinämöiselle, Lemminkäiselle ja Ilmariselle Pohjolassa määrättiin. | ||||
| 2. Muiden kansain arwoituksista puheen ollen emme saa mainitsematta jättää, että Suomen kansa niin arwoituksissaan, kuin wanhanaikuisissa runoelmissaan ja muissa tarinoissa on likempänä Wenäjän, kuin Ruotsin kansaa. Wiron kansa, eteläpuolen Suomen merta asuwa, haastaa melkein yhtä kieltä Suomalaisten kanssa, ja on silläkin lauluja, sananlaskuja, arwoituksia ja muita tarinoita, jotka niin wähän eroawat niistä meillä tawallisista, että melkein taittaisin yksiin kokouksiin ottaa. Ja olemmakin tämän kirjan lopulla toisintojen jälkeen panneet meille tutut Wirolaiset arwoitukset, jonka moni lukija, jolla ei ole tilaisuutta Wiron kieltä muissa kirjoissa nähdä, mahtaa hywäksensä ottaa, eikä muutkaan siitä meille pahaksua.[7] Jälkeen löytywillä numeroilla on osotettu, mitkä kirjan suomalaisista arwoituksista niille wastaawat, ja niillen, joilla ei ole wastaawata suomalaista ollut, on wastaus erittäin pantu. | ||||
| 3. Muutamat arwoitukset kyllä owat sywemmästi mietityt, toisissa koetaan wastaajata sanain kaksimielisyydellä erehdyttää (370) ja muutamissa haetulla tuhmuudella s. t. s. arwoitus on laitettu sille kannalle, että pettäisi wastaajan juuri sentähden, kun ei luullut kenenkään niin tuhmasti eli yksinkertaisesti kysyneen (424, 1056). Muuten totta haastaen, niin moni näistä arwoituksista tuskin lienee räntin weroinen, ja olisi kaipuutta tainnut pois jäädä, ellei kokouksen noudettawa täydellisyys olisi waatinut niitäkin ottamaan. | ||||
| 4. Sananlaskut owat ei kauwan sitte ulostulleet siinä täydellisyydessä, johon näihin asti owat koottuna. Myös runoista ja lauluista on saatu erityisiä kirjoja räntätyksi. Ainoasti loihturunot, kun myöskin talonpoikasilta tehdyt nykyisemmät runot ja laulut, ja wanhain sekä nykyisempäin aikain sadut ja tarinat odottawat wielä korjuuta ja ränttiä. Jos saataisiin wielä nekin ulosannetuiksi, niin jo wähin alkaisi olla'kin lukemista sille, joka haluaisi kirjoista oppia Suomen kieltä rahwaan puheen mukaan. | ||||
| 5. Edellä luettawaan Gananderin toiwotukseen on meillä sitä suurempi syy, mitä moninkertaisempi arwoitusten luku tässä kirjassa on hänen arwoitustensa rinnalla. Gananderin kokouksessa löytyy kaikkinaan 337, tässä 1679 arwoitusta, s. o. lähes wiisi sen wertaa. Niiden seassa tawataankin usiampia, jotka waan sanoissa, ei mielessä, poikkeawat toisistaan: katso esimerkiksi niitä, jotka alkawat sanoilla jänis, jänkkö, kaksi, lyhyt. Eräät toiset taas muutteleiwat ainoastansa sanain järjestyksessä, esimerkiksi: Annikki ammoo, Juonikki joikuu , jonka toiset sanowat: Juonikki joikuu, Annikki ammoo Sitä huolellisemmasti olemma sillä tawoin eroawaiset erinumeroihin ottaneet, jos eroitus koski alkusanoihin, waikk'emme siinä siassa ole koko arwoitusta täysillä sanoillansa kirjoittaneet, kun yhteen paikkaan, johon toista olemma wiittoneet; katso esimerkiksi alkawia sanoilla ken, kellä, kestä, kuka, mikä, millä, mistä, kummanko, paljoko, minkä ennen, kuinka paljon. Emmekä epäile siitä, että arwoitusten luku olisi wähennyt kyllä kolmannella osalla poisheitettyä kaikki semmoiset toissanaiset. Mutta siitä ei olisi ollut mitään woittoa, kun ne täydellisyyden wuoksi kuitenkin olisiwat täytyneet toisintoihin otettaa, waan se siitä olisi ollut haittaa, että moni tässä kokouksessa ei olisi löytänyt jollakulla eritawalla kuultua arwoitustansa, jos ei juuri olisi tiennyt toisinnoista etsiä. | ||||
| Siitä olemma kyllä kahda'päin miettineet, mihin järjestykseen näitä arwoituksia olisi sopiwammasti pitänyt toimittaa, aapilliseenko wai aineelliseen. Edellisessä oli se wastuksena, että yksiaineelliset arwoitukset olisiwat tulleet hajalle, jälkimäisessä se, että monta arwoitusta olisi pitänyt kertoa wälistä wiiteen kuuteen eli wieläkin usiampaan paikkaan, kun nimittäin koski niin moneen eriaineesen. Wiimein kuitenkin katsoimma paremmaksi walita aapillisen järjestyslaadun, ja samassa päätimmä kirjan lopulla toimittaa jonkunlaisen ainehiston, niin muiden lukijain, kuin erittäinkin niiden hywäksi, joillen aineellinen järjestys olisi ehkä enemmin mieltä myöten. Joka ainehisto pikaisuudessa tehty ei kyllä ole'kaan täydellinen, mutta kuitenkin parempi, kun jos sitä ei ollenkaan löytyisi. Waillinainen on se siinäkin kohdassa, että kun yhdestä arwoituksesta monasti'kin olisi saanut usiampia aineita, niin siihen emme kuitenkaan ole ottaneet kun yhden pääaineen. | ||||
| 6. Riwosanaisten arwoitusten poisheittämisestä olemma tässä kokouksessa tarkan huolen pitäneet, Jos kuitenkin johonkuhun arwoitukseen näyttäisi sopivan riwosanainen wastaus, niin on riwosanaisuus lukijan eli kuulijan omassa luulossa ja mieliwallassa, ei arwoituksissa, jotka kaikki owat semmoisia, ettei niille tarwitse kun siistisanaista wastausta miettiä. Muuten kyllä löytyy wastausten seassa semmoisia, jotka mielestämme owat wähemmin sopiwia, taikka eiwät oikein selwitä arwoitustansa, waikka meidän ne on pitänyt wastauksiksi panna, missä emme ole sopiwampia kuulleet. Muutamat arwoitukset, joille Gananderi on sian kokouksessansa antanut, owat niin typeriä mielestämme, että olemma ne kerrassaan poisheittäneet,[8] emmekä usko kenenkään niitä kaipaawan ja meitä niiden poislykkäämästä moittiwan, sillä wähäpätöisiä arwoituksia on kyllin ilman niitäkin jälillä, ja joku raja piti kuitenkin vähäpätöisten ja peräti mieliwajaisten wälillä asetettaman. | ||||
| 7. Nytkin wielä kootkoot ja lisätkööt muut toiste ne arwoitukset, mitä Suomen kansassa jäljillä löytään. Tähän kokoukseen owat Inarin kappalainen, nimi=kirkkoherra Joseph Durkmanni, Siuntion kirkkoherran apulainen, Joh. Fr. Kajaani, ja Muonion kirkoherran siainen Jak. Fr. Liljebladi arwoituksia lähettäneet, joka kiitollisuudella mainitaan. Myös on Suomen kirjallisuuden seuralta saatu ne arwoitukset, jotka sillen on tullut lahjoitetuksi Ruotsin kuninkaan kirjastohoitajalta, majisteri A. J. Arwidssonilta ja Lappajärwen kirkkoherralta, nimiprowasti J. Fellmannilta, ja ne läänin lääkäriltä Jywäskylässä, tohtori Wolm. Kilpiseltä kootut arwoitukset, jotka luettiin Sanansaattajassa Wiipurista, w. 1836, N:roissa 14, 15, 16, 21, 25, owat samasta tähän kokoukseen tulleet. Syy siihen, että niin monelta kokoojalta ei ole wielä enemminkin arwoituksia syntynyt, on osiksi sekin, että eri kokoojat, tietämättömät toistensa kokouksista, owat monasti yksiä arwoituksia, kun toisetkin keränneet. Arwidssonin ja Kilpisen kokoelmat owat Sawosta, Durkmannin, Fellmannin ja itsensä Gananderinkin Pohjanmaalta ja aina Lapinkin rajoilta, Kajaanin ja Liljebladin Kajaanin läänistä, edellä nimitetyn myös Wenäjän Karjalasta, josta, niinkun myös Kajaanin läänistä ja Suomen Karjalasta itsekin olen arwoituksia kerännyt. Hämeen, Uudenmaan, Turunpuolen, Satakunnan ja Wiipurin tienonkin arwoitukset wielä odottawat warsinaista kerääjätänsä. | ||||
| 8. 187;Mirum igitur videtur, quod in actis Litterariis, quae inscribuntur: Kongl. Historie och Antiqvitets=Academiens Handlingar, 7:de Del. pag. 283, Fennonibus sua esse negantur aenigmata, quamvis Aeschillus Petraeus in libre suo Linguae Fennicae brevis institutio nominate, Aboae edite MDCXLIX 8:o in pagina Dv haec jam commemorat187;, C. A. Gottlund, Dissert. de Proverbiis Fennicis, Upsaliae MDCCCXVIII, pag. 12; s. o. Suomeksi tulkittu: muuan Ruotsalainen on hotaisnut kirjoittaa Suomen kansalle ei ollenkaan arwoituksia olewan, waikka niistä jo aikoja häntä ennen oli muutamassa kirjassakin mainittu. | ||||
| 9. Arwoituksille ruwetessa määrätään jo edeltäpäin kuinka monelta wastaamatta jääwältä arwoitukselta pitää Hymylään lähteä. Tawallinen määrä on kolme arwoitusta, waikka kuitenkin muutamat ei ota, kun kuudelta Hymylään lähteäksensä. Kun sitte alkaa määrätty luku wastaamatta jäädä, niin joukosta jo yksi ja toinenkin pistelee: "aha, joko alkaa silmät Hymylään päin kääntyä!" Sitte suostutun määrän täyteen tultua rupeaa arwoittaja wastaajata matkalle laittamaan. Niin jos ne wastaamatta jääneet arwoitukset olisiwat olleet esimerkiksi ne tässä kirjassa numeroilla 515, 805, 1355 merkityt, sanoo arwoittaja: "Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä, mikä kolmijalkanen paikallaan pyörii". "Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä; mikä maalla kaatuu, wedessä seisoo". "Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä, mikä pikku lintu liinahäntä läpi seinän lentelee". Sitte kertoo hän itse eli joku toinen seurasta wielä kerran: "hyys, hyys Hymylään! hiiri sulle hewoseksi, kissansuolet suitsiksi, koiransuolet päitsiksi, sontalapio reeksi, kapusta korjaksi, huhmar lakiksi, petkel piiskaksi, korento ruoskaksi".[9] Kehno wastaaja niillä eli muilla mukaisilla sanoilla Hymylään[10] lähetetty lähtee sitte ulos seurasta, ja Hymylätä lähenewinään, kun koira siellä rupeaa haukkumaan, käskee Hymylän isäntä saapuilla olewata lasta eli palkollista katsomaan sanoen: "käyppä Kitti katsomaan, mitä halli haukkuu, luppakorwa luuputtelee". Kitti katsomasta tultua lausuu: "tuota halli haukkuu; luppakorwa luuputtelee, tulee tuolta muuan poika tolwana (tulee tuolta muuan tyttö repäle), Wirstalammin wierellä, Rapalammin laiteella, ryysyihinsä ryykistynyt, likoihinsa liikistynyt, räkihinsä rääkistynyt, hiiri hewosena, kissansuolet suitsina, koiransuolet päitsinä, sontalapio rekenä, kapusta korjana, huhmar lakkina, petkel piiskana, korento ruoskana Jo nyt ajoi kujalle Jo nyt on weräjällä Jo on pihalla Jo astuu reestä ja tulee porstuahan". Isäntä kuultua jo porstuahan tulleen käskee laskea häntä sisälle. Emäntä parahillaan leipiä uuniin luodessaan säikähtää sisääntulijata, oudonnäköistä wierasta niin, että pudottaa "leipänsä lieteen, lapionsa lattialle", ja wanha akka uunin sopessa welliä syöden hyppää hädissään halkoorsille (päretorsille) ja kaataa wetelän wellinsä wieraan silmille. "Woi, woi, walittaa tämä, kun tuli silmäni likaiseksi, missä saisin pestä?" Siihen wastataan hänelle: "pese tuolla wirstaloorissa!" Sen tehnyt olewinaan kysyy: "joko nyt olen puhdas?" Siihen wastataan: "ohoh, ei sinnepäinkään; mene uudelleen ja pese tuolla terwapuolikossa!" Senkin tehtyä kysyy: "joko nyt wälttäisi?" ja siihen wastataan: "jo nyt wähän wälttänee". Sitte pyyhettä kysyen neuotaan häntä pyyhkiymään ensin ruumenhinkalossa, ja siitä ei apua ollen, toisen kerran höyhenpuolikossa; taikka käskee isäntä Kitin noutaa hänelle wanhan nokisen koiranhännän kodan orrelta pyyhkeeksi. Nyt kysytään mitä hänelle kuuluu? Wieras wastaa ei kuuluwan erittäin mitään, ainoasti kolmella (eli kuudella) arwoituksella woitetun olewansa, joihin läksi wastausta etsimään, sanoen: "jo olen paljon kulkenunna, kysellyt kyliä myöten, pitkin teitä tiedustellut, enkö saisi wastausta". Hymylässä käsketään sanoa mitkä arwoitukset ne oliwat, joita ei tiennyt. "Kysyttiin minulta ensiksi, mikä kolmijalkainen paikallansa pyörii; en tiennyt sitä". "Woi, woi sinuasi, kun sitä et tiennyt; rukki han se on". "Sitte kysyttiin minulta, mikä maalla kaatuu, wedessä seisoo; jota myös en tiennyt". "Woi, woi sinuasi, kun et sitäkään tiennyt werkko han se on". "Wielä minulta kysyttiin, mikä pikku lintu liinahäntä läpi seinän lentelee, ja se oli kolmas, jota en woinut arwata". "Woi, woi sinuasi, kun et toki sitäkään arwannut; neula han se on". "Suuri kiitos neuwomastanne, waan olisi minun wähäsen nälkäkin; saisinko mitä syödäkseni". "Olis tuolla kodan orrella wanha kissanhäntä, hiiret hiukan kalunneet, siin' on sinulla syödäksesi, tadetwettä tanhualla, siin' on juomista sinulle". Wiikomman tällä matkalla wiiwyttyänsä jo alkaa yksi ja toinenkin arwoitusseurasta wirkellä: "mitäpäs meidän Hymylän wieraalla, kun jo ei ala takasin kuulua". Wiimen palattuansa asettautuu owisoppeen, jossa seisoessaan häneltä kysytään, mitä Hymylässä kuuluu, johon pistää wastaukseksi mitä milloinkin johtuu mieleen, usein seuraawankin lorun: Kuulin kummat, näin imehet. Hymylässä käydessäni: Orawa ahoja kynti, Hepo hännin puuhun juoksi, Hirsi weti, härkä notkui Reki kesti, tie hajosi; Kirwehellä keitettihin, Kattilalla leikattihin, Lammas lattian lakasi, Piiat pahnassa makasi, Lehmät leipoi taikinata, Porsahat pani olutta, Akat ammoi kytkyessä, Emännät sikana röhki j. n. e..[11] | ||||
| Taikka kertoo hän matkastaan toiseen tapaan sanoen: "syötettiin minua siellä ja juotettiin, minun yhä nälkä. Wielä lähteissäni annettiin piirainen; otin käteeni, kah kädessä ei mitään, panin suuhuni, suussa tyhjä. Ja annettiin minulle sininen takki ja werkainen lakki, jäinen hewonen ja nauriinen satula ja hernehinen ruoska. Istuin minä hewoselle ja ratsastin, ratsastin. Lintunen lauloi tien wieressä: sininen takki, sininen takki, minulle kuului: sinun ei takki, sinun ei takki. Minä otin takin ja ripustin oksalle. Sitte ratsastin, ratsastin, lintunen lauloi: werasta lakki, werasta lakki, minun korwiini kuului: warastuslakki, warastuslakki. Otin minä lakin ja nakkasin metsään. Wielä ratsastin, ratsastin, jo näjin, riihi palaa. Minä seisotin hewoseni, menin riihtä sammuttamaan. Hewonen sillä aikaa suli. Otin sitte satulan olalleni ja ruoskan wyön alle, astuin, astuin, näjin kaksi sikaa tappelemassa. Minä niitä satulallani lyödä kolhasin, siat söiwät koko satulan. Siitä läksin matkaani, astuin, astuin, jo näjin kaksi kukkoa tappelemassa. Minä ruoskalla lyödä sutkasin, he minulta ruoskan söiwät. Siitä sitten tulin kotia ja niin nyt olen tässä". Sitte taikka jo ennen matkakertoelmataan kysytään Hymylästä tulleelta, joko nyt tietäisi ne wastaamatta jääneet arwoitukset, joihin sitte sanoo wastaukset ja pääsee sillä itse toisia, jos taitaa, Hymylään laittamaan. Kajaanista 13 päiwä Joulukuuta 1843. Elias Lönnrot Ne lähes puoli wiidettä sataa tähän toiseen laitokseen lisäksi tullutta suomenkielistä arwoitusta owat herrat A. E. Ahlqwist, D. E. D. Europaeus, Fr. Pol233;n, H. A. Reinholm, Z. Sirelius, E. Rudbäck ja kouluttaja Tuuloksella H. Selin rahwaan suusta keränneet, ja wironkieliset 53 uutta arwoitusta owat otetut kirjoista: Luggemised Estima Tallorahwa Moistusse ja Süddame Juhhatamiseks, 1817; Pr. W. Willmanni Juttud ja Moistatussed, 1838; Marahwa Kalender 1843. Kajaanista 2l p. Syyskuuta 1850. E. L. | ||||
| VIITTEET: [1] Gananderin Arwoituskirjan nimilehti: 187;Aenigmata Fennica. In solo meo Patrio Ostrobotnia usitalissima ac tritissima, quae inter confabulationes vespertinas, Fenni nostri, ad acuendum ingenium juvenile, more veterum Gothorum, solvenda proponunt187;. Suomalaiset arwotuxet, Wastausten kansa. Kootut Kahdexan toista Ajastaikaa Christfrid Gananderilta, Philos. Mag. Sphingis erat aenigma: Quodnam esset animal, mane quadrupes. meridie bipes, vespere tripes. Hoc qui solvere non possent, ab illo sunt interempti. Solvit autem illud Oedipus, hominem esse dicens. Hoc aenigma tibi conjectandum relinquo, ego Sphingem praestiti. Tu Oedipus esto. Erasmus. Wasasa, Prändätty Georg Wilhelm Londicerildä. Ainoastansa kirjoituslaatua aiomma Gananderin esipuheessa wähhin korjaella, sanat jätämmä sillensä. Sulkimiin (-) pannut numerot wiittaawat jälkeenpäin tehtäviin lisäyksiin ja muihin muistutuksiin. [2] Tässä ehkä sopinee mainita, mitä Gananderi jälkeenpäin kirjassansa muistuttaa arwoituksensa 149 (tässä kokouksessa 884) alla, sen jo wanhoilla olleen ja kuuluneen näin: 187;In densis silvis bis venor quinque catellis, Quod capio, predo, quod non capio, mihi servo187;. Joka Suomeksi käättynä olisi: Kymmenen pentuni kanssa ma metsästän salomailla, Heitän pois mitä saan, tuon sen kotihin mitä en saa. [3] Wanhat "Göthit" eli Kyötit, Kyöttiläiset, eiwät ole Suomen waan Ruotsin kansan esi=isiä. Toimittajan muistutus. [4] Arwattawasti sama tarunomainen kansa, jota wanhoissa runoissamme nimitetään milloin juuteiksi, juuttaiksi eli juuttilaisiksi, milloin hiisiksi, hiiden wäeksi, hiitolaisiksi j. n. e. ja jonka muutamat oppineet ehkä perustuksetta owat luulleet Suomalaisten esi=isiksi; katso: Finland och dess inw229;nare af A. J. Arwidsson S. 165-168. Toim. muist. [5] Tästä paikasta eli paikannimestä meillä ei ole sen parempata tietoa, waan sitä sanotaan myös Hyweläksi ja tawallisemmasti Hymyläksi. T. m. [6] Sananlaskut eiwät näytä Gananderilta ulosannetuiksi tulleen, katso 197;bo Stifts Herdaminne, jälkim. osa, s. 176. Muuten rakasti hän suuresti ja kartutti paljon kotimaan suomalaista kirjallisuutta aikoinansa, joka on hänelle sitä suuremmaksi ansioksi luettawa, mitä wähemmin niinä aikoina oli tapana Suomen kielestä ja kirjallisuudesta mitään huolia. Siitä palawasta rakkaudestansa, moninaisten kirjainkin toimittamalla osotetusta, häntä useinkin muistelemma yhdessä Turun senaikuisen mainion professorin Porthaanin kanssa, josta syystä myös Juteini muutamassa runossansa lausuu heistä molemmista yhdessä sanoen: "pois on mennyt Porthaanimme, kadonnut Gananderimme". Syntynyt w. 1741 Haapajärwen kappelissa, Kalajoen pitäjäsä Pohjanmaalla, wihittiin Gananderi w. 1763 papiksi, ja ylettiin kolme wuotta jälkeen philosophian majisteriksi. Loppuikänsä eli 15 ajastaikaa kappalaisena Frantsilassa, joka on Siikajoen pitäjä, eikä erittäin kaukana syntymäpaikastansa Haapajärwestä. Poislähtönsä täältä tapahtui 49 wuoden iässä w. 1790. Toimittamista kirjoistansa nimitämmä tässä ainoastansa: uudempia uloswalituita satuja; eläinden tautikirja; maanmiehen huone= ja kotiapteki; Mythologia Fennica; Suomalainen ja Ruotsalainen sanakirja, jota jälkimäistä ei kuitenkaan saanut räntätyksi. Täydellisemmän tiedon Gananderin kirjoituksista antaa C. R. Keckmannin Förteckning 229; härtills wetterligen tryckte Finska skrifter, kun myöskin edellä mainittu Herdaminne, jossa kuitenkin on nimittämättä jäänyt Gananderilta toimitettu "Runo=Kirja, joka sisällänsä pitää 1 K. Salomonin Korkia Weisun. 2 K. Dawidin 96:dennen ja 100 Psalmit. 3 Hjobin Kirjan 3:mas ja 7:mäs Luku j. n. e. Wasasa 1786"; eikä nimitä Keckmannikaan, että Gananderi on sen toimittanut. T. m. [7] Ne owat otetut kirjoista: Hupels Ehstnische Sprachlere, 2:te Aufl., Rosenplänters Beyträge 3 ja 6 wihko; Luggemised Estima Tallorahwa Moistusse ja Süddame Juhhatamiseks, Tallinnas 1817; Pr. Will. Willmanni Juttud ja Moistatussed, Tallinnas 1838, ja Marahwa Kalender 1843. [8] Niin esimerkiksi Gananderin kokouksessa 47:mäs arwoitus: "Minkätähden Ruottis pannaan kahdet kynttelin saxet arkuun kans kuin joku kuolee? Wast. Sentähden ettei saa sormia pois hakata". 52 "Minkätähden herneet toisiansa hakoo padas? Wast. Ett on wähän, ja pata lujasti kiehuu niin yxi huutaa: täällä minä olen; toinen misä sinä olet". 53 "Kuinka eli millä Drengi Hannu woitti huhdan pirulta? Wast. Sentähden, että hän ajo ämmällänsä huhdalle". 54 "Minkätähden käki elättäjänsä syö? Wast. Sentähden että hän luuloo elättäjänsä panneen hänen werta sylkemään". [9] Tämä Hymylän=matka=loru muuttelehtaa eripaikoilla, waan kuitenkin taitaisi olla joutawata työtä, sen toisinnoilla tätä alkulausetta pitkittää. [10] Näyttää kun wanhaan aikaan joku osa seurasta olisi erinnyt ja tekeynyt Hymylän taloksi eli paikaksi. [11] Katso: Kanteletar, 1 osa, siwuilla 184-188. | ||||