| | Vielä muitakin toisintoja löytyisi tähän yhteenkin runoon, joilla ei kuitenkaan tarvinne tätä jo ilmankin pitkää alkulausetta venyttää, vaikka nämät kaksi toinen toisestaan eroavimmat jo senkin tähden piti pantaa, etteivät asian ymmärtämättömät luulisi Korhosen runoja tässä kokouksessa tahallaan muutetuksi, jos sattuisivat joita kuita kirjoitettuna käsiinsä saamaan eli muuten niitä rahvaassa vähän toisilla sanoilla kuulemaan. Siitä ei toki lienekään moitetta pelättävä, jos mistä tahansa saatuja toisintoja on runon täytteeksi ja muuksi parannukseksi käytetty.
Tähän kokoukseen ei ole otettu muutamia runoja, jotka tiettävästi eivät ole Korhoselta, jos kohta niitä onkin hänen nimeltänsä kerätty. Samasta syystä olisi runo 42, runonteosta, pitänyt pois jätettää, sillä kirjoituslaatu todistaa senkin toiselta tekiältä olevan, mutta koska se kuitenkin Turun Viikko Sanomissa on tullut Korhosen nimellä painetuksi ja myös antaa tähdellisiä neuvoja runonteossa, niin on se otettu mukiin. Kiitosruno Hemlanterille (12) on kyllä laitettu Hemlanterin omaan nimeen, kuitenkin on se epäilemättä Korhosen tekemiä, ja siksi sanovatkin sitä Rautalammilla. Runon 27 Tuovisesta oli joku toinen lauluniekka jatkanut pitkällä perälorulla, joka nähtävästi ei ollut Korhoselta ja siitä syystä sai jäädä.
Usiampia näistä on ollut ennenkin painettuna, nimittäin runo 2 kirjassa Wäinämöiset (vaikka erehdyksestä Ryynäsen nimellä); r. 3 Mehiläisessä 1836, Lokakuulta; r. 8 Sanansaattajassa Viipurista 1835, N:o 21; r. 13 Kanteleessa, 3 osa, s. 52; r. 19 Oulun Viikkosanomissa 1832, N:o 25; r. 25 S. S. Viipur. 1835, N:o 7 ja Lemminkäisessä, 1 osa, s. 11; r. 28 Topeliuksen runokokouksessa: S. kansan Vanhoja Runoja y.m. Nykyisempiä Lauluja, 5 osa, s. 55, ja Oul. V. S. 1831, N:o 22; r. 30 Oul. V. S. 1830, N:o 17; r. 31 Turun V. Sanom. 1820, N:o 23, ja Topel. runokok. 4 osa, s. 23; r. 32 S. S. Viipur. 1836, N:o 19; r. 34 Oul. V. S. 1831 N:o 26; r. 37 Mehil. 1836, Toukokuulta; r. 38 Mehil. 1837, Marraskuulta; r. 40 Helsingf. Morgonblad, 1835, N:o 32, 33; r. 42 Tur. V. San. 1821, N:o 2; r. 44 Oul. V. S. 1831, N:o 48; r. 45 Kanteleessa, 3 osa, s. 41; r. 46 Kanteleessa, 4 osa, s. 35. Lauluista ovat 2 ja 3 ennen painetut arkkiviisuissa; 4:jännen alku Maamiehen Yst. 1844, N:o 16; 5 Kantelettaren 1 osan alkulaus. s. XLI. Näiden ja usiampain Rautalammilla ja muualla tehtyin erikokousten avulla on Korhosen runoja pyydetty saada tähän kirjaan niin virheettömänä, kuin suinkin on ollut mahdollinen. Rautalammin murretta ei kuitenkaan ole erittäin seurattu, jota muut ei katsone viaksi, kuin ne, jotka tahtoisivat Suomelle niin monta kirjakieltä kuin pitäjääkin Suomessa löytyy. Semmoisesta kirjallisesta jakaumisesta eri-murteisin Suomen kielelle ei olisi mitään hyötyä, mutta suuri vahinko siitä syntyvän yksipuolisuuden, ylenkatseen ja vihan vuoksi erinäisten murretten välillä. Arvattavasti pitäisi jokainen murre itseänsä muita parempana, joka tyhjä luulo aina pitäisi sitä entisellä kannallansa ja estäisi sen tointumista. Jos vastahakaan kaikista murteista kasvatetaan kielen perustuslakien mukaan yhteinen kirjakieli, on se kymmenessä vuodessa tointuva täydellisemmäksi ja muulla tavalla paremmaksi, kun minkä joku erinäinen murre voisi sadassa. Juuri sillä lailla on Saksan kieli kasvanut ja rikastunut, mutta Ruotsin, Juutin ja Norjan kieli elävät köyhempinä juuri kuin kostoksi siitä, etteivät pysyneet yhtenä, vaan tarpeettomasti laittausivat erinäisiksi kirjakieliksi. Lähimmän esimerkin antaa meille Vironkieli siitä vahingosta, minkä murretten itsepäällensä kirjakieleksi rupeaminen ompi vaikuttava. Sen siaan kun Vironkieli ennen aikoinansa olisi tainnut miltei yhdeksi kirjakieleksi Suomen kanssa ruveta, lohkousi itsekin kahdeksi, Tarton ja Tallinan kieleksi. Kumpikin kulki omaa tietänsä ja kääreysi matkalla omiin ohjiinsa. Sitä selveyttä, varaisuutta ja perustusta, joka näihin aikoihin asti on pysynyt Suomenkielen kalliina omaisuutena, saisit jo tyhjään Vironkielessä etsiä. |
|