| |
Anna Reetta Lyytinen isänsä Paavo Korhosen kuoleman jälkeen
|
|
|
2 |
Nyt on luonto liikutettu,
|
|
|
3 |
Runotöihin taivutettu,
|
|
|
4 |
Vaikka ei riemusta runoja,
|
|
|
5 |
Ilmi anneta ilosta.
|
|
|
6 |
Kaikki on saanut syvälle,
|
|
|
7 |
Murhe pannut painon alle,
|
|
|
8 |
Kun on kuultuna kamalat,
|
|
|
9 |
Saatu surkiat sanomat,
|
|
|
10 |
Kuolemasta kummemmasta
|
|
|
11 |
Erosta tämän elämän;
|
|
|
12 |
Koska päätti Vihtapaavo
|
|
|
13 |
Maalimasta matkajuoksun,
|
|
|
14 |
Joka vaarassa vaelsi,
|
|
|
15 |
Tämän maaliman majoissa,
|
|
|
16 |
Surun lakson laitumilla,
|
|
|
17 |
Vuotta viisi seitsemättä.
|
|
|
18 |
Eikä tietoa edellä
|
|
|
19 |
Annettuna aikanansa
|
|
|
20 |
Viikon viimeisen olevan,
|
|
|
21 |
Virstan viimeisen tulevan.
|
|
|
22 |
Joka saattoi saaren päähän,
|
|
|
23 |
Kuolopaikalle kuletti.
|
|
|
24 |
Tuo on meiltä tietämätön,
|
|
|
25 |
Tuhmain tunnolta salattu,
|
|
|
26 |
Mik' oli laitettu lopuksi,
|
|
|
27 |
Mikä pantu päätökseksi:
|
|
|
28 |
Oisiko usma uuvuttanna,
|
|
|
29 |
Sumu silmänsä soaissut,
|
|
|
30 |
Vai viluko viivyttännä,
|
|
|
31 |
Eli nälkä näännyttännä;
|
|
|
32 |
Vaiko varsin määräpäivät
|
|
|
33 |
Lie jo tullut täytetyksi.
|
|
|
34 |
Ei hän kuollunna kotona,
|
|
|
35 |
Sairastanna saapuvilla;
|
|
|
36 |
Vasta viimein viikon päästä,
|
|
|
37 |
Kun oli kulkenna kotoa,
|
|
|
38 |
Kaonna ja kaivattuna,
|
|
|
39 |
Veli veljensä tapasi
|
|
|
40 |
Veen rannalla veneessä,
|
|
|
41 |
Ilman alla aukialla.
|
|
|
42 |
Totta tunsi tuskan tuiman
|
|
|
43 |
Veli veljen kuolemasta;
|
|
|
44 |
Tuossa kohtasi kovasti
|
|
|
45 |
Huokaus ja huutoääni,
|
|
|
46 |
Kun oli kuollut tuttavansa,
|
|
|
47 |
Kaunis kasvinkumppalinsa,
|
|
|
48 |
Kun oli linnun liukas ääni
|
|
|
49 |
Langetettu laulamasta,
|
|
|
50 |
Kun oli kuolo katkaissunna,
|
|
|
51 |
Aviotkin auaissunna.
|
|
|
52 |
Sama surkia tapaus
|
|
|
53 |
Kun tuli tutuksi muille,
|
|
|
54 |
Tuotti kyllin kyyneleitä,
|
|
|
55 |
Antoi huolta, huokausta,
|
|
|
56 |
Sukulaisille surua,
|
|
|
57 |
Vielä muutenkin muretia,
|
|
|
58 |
Joihen kanssa kaunihisti
|
|
|
59 |
Oli aikansa asunut,
|
|
|
60 |
Elänyt ikänsä päivät
|
|
|
61 |
Sovinnolla, suosiossa.
|
|
|
62 |
Mutta ei nyt murhe auta,
|
|
|
63 |
Eikä vaikia valitus;
|
|
|
64 |
Heitetähän Herran päälle
|
|
|
65 |
Kaikki huolet, huokaukset,
|
|
|
66 |
Jonka viisaus visusti
|
|
|
67 |
Läpi kaikki katseleepi,
|
|
|
68 |
Jok' on tiennyt lähtötiiman,
|
|
|
69 |
Erohetken helpotuksen.
|
|
|
70 |
Jo oli iästä ilta,
|
|
|
71 |
Elämästä ehtopuoli;
|
|
|
72 |
Kyllä aika myöten antoi
|
|
|
73 |
Erota elosta tästä,
|
|
|
74 |
Päästä tästä Paapelista,
|
|
|
75 |
Sotomasta syntisestä.
|
|
|
76 |
Eipä siis surua siitä,
|
|
|
77 |
Valitusta vainajasta,
|
|
|
78 |
Että nuoruuen iässä
|
|
|
79 |
Tuli täältä temmatuksi;
|
|
|
80 |
Vaan se tuopi tuskan meille,
|
|
|
81 |
Sepä suurentaa surumme,
|
|
|
82 |
Ett' oli visseillä vioilla,
|
|
|
83 |
Tiellä tietyn turmeluksen,
|
|
|
84 |
Sitehissä synnin suuren,
|
|
|
85 |
Kaotuksen kahlehissa;
|
|
|
86 |
Siottuna siitä päivän,
|
|
|
87 |
Kun sai viina vietellyksi,
|
|
|
88 |
Joka piätti pyhältä,
|
|
|
89 |
Esti armo-atrialta;
|
|
|
90 |
Kun oli Paavalin sanoista
|
|
|
91 |
Käsityksen keksinynnä,
|
|
|
92 |
Ettei söisi syömärinä,
|
|
|
93 |
Eikä joisi juomarina,
|
|
|
94 |
Siitä juomasta pyhästä,
|
|
|
95 |
Armoleivän atriasta.
|
|
|
96 |
Kyllä siitä sielun kuorma
|
|
|
97 |
Paljo painoi ja pakotti,
|
|
|
98 |
Jota vainaja valitti
|
|
|
99 |
Ahkerasti aikanansa,
|
|
|
100 |
Ettei jo iällä ennen
|
|
|
101 |
Armon lahjoja anonna.
|
|
|
102 |
Aina toivoi tointuvansa,
|
|
|
103 |
Paremmaksi pääsevänsä,
|
|
|
104 |
Saavansa himolle salvan,
|
|
|
105 |
Lukon orjuuen ovelle;
|
|
|
106 |
Vaan se viipyi viimeiseksi,
|
|
|
107 |
Aivan ehtoolle elämän.
|
|
|
108 |
Nyt ei tietä Herran töitä,
|
|
|
109 |
Eikä tuta tuomioa,
|
|
|
110 |
Annettiinko armopaikka,
|
|
|
111 |
Vaiko kauhia kaotus.
|
|
|
112 |
Voi jos vielä viimeisellä
|
|
|
113 |
Ehtoolla elämän Herra
|
|
|
114 |
Oisi armon auaissunna,
|
|
|
115 |
Paratiisin Paavalille,
|
|
|
116 |
Muistanunna niinkun muinen
|
|
|
117 |
Ryöväriä ristin päällä,
|
|
|
118 |
Jollen juuri viimeisellä
|
|
|
119 |
Ovi armon auaistihin.
|
|
|
120 |
Vielä muutamat murehti,
|
|
|
121 |
Pahastuivat paljo siitä,
|
|
|
122 |
Kun oli kiini kirkonkellot,
|
|
|
123 |
Seurakunnan sielukellot.
|
|
|
124 |
Vaan kun tarkoin tutkittua
|
|
|
125 |
Saatihin sanoma kuulla,
|
|
|
126 |
Ett' oli kielty kirkkolaissa
|
|
|
127 |
Kellonsoitto kelvollinen,[1]
|
|
|
128 |
pian sekin murhepilvi
|
|
|
129 |
Riemuruskoksi rupesi,
|
|
|
130 |
Kosk'oli asiansa saanut
|
|
|
131 |
Siinä maassa siunatussa,
|
|
|
132 |
Missä muutkin matkamiehet
|
|
|
133 |
Saavat laskeita levolle.
|
|
|
134 |
Kyllä vainaja varusti
|
|
|
135 |
Itse jo elämäkirjan,
|
|
|
136 |
Joka joutui vuotta ennen
|
|
|
137 |
Kaikille katseltavaksi,
|
|
|
138 |
Jonka otti oppineetkin
|
|
|
139 |
Varsin vastahan halulla,
|
|
|
140 |
Luki herrat Helsingissä,
|
|
|
141 |
Antoi sille suuren arvon;
|
|
|
142 |
Vaikk' ei auta arvo suuri,
|
|
|
143 |
Nimi kuulu kuolemassa.
|
|
|
144 |
Kuolo on se kuulu vieras,
|
|
|
145 |
Joll' on valta vallallenkin;
|
|
|
146 |
Ei se kysy keisarilta,
|
|
|
147 |
Ruunupäältä ruhtinalta,
|
|
|
148 |
Vaatisiko valtakunta
|
|
|
149 |
Vielä täällä viipymähän;
|
|
|
150 |
Ei se pappia paraita,
|
|
|
151 |
Kierrä kirkon haltioita;
|
|
|
152 |
Eikä tutki tuomarilta,
|
|
|
153 |
Oikeuen oppineilta,
|
|
|
154 |
Tohtivatko itse tulla
|
|
|
155 |
Toisen tuomarin etehen.
|
|
|
156 |
Kuka kaikki kertoneepi,
|
|
|
157 |
Kuolon tuumat tutkineepi;
|
|
|
158 |
Ei se aikoja valitse,
|
|
|
159 |
Eikä paikkoja paraita;
|
|
|
160 |
Ei kysele kynnyksellä,
|
|
|
161 |
Taho tietä tanhualla,
|
|
|
162 |
Joko oisi outettuna,
|
|
|
163 |
Eli kauan kaivattuna,
|
|
|
164 |
Vai tuli kovin varahin,
|
|
|
165 |
Kesken töihen täyttämättä.
|
|
|
166 |
Siitä syystä syntisiltä
|
|
|
167 |
Vaaitaankin valmistusta,
|
|
|
168 |
Kun on kuolo tietämätön,
|
|
|
169 |
Joka hetki Herran käessä.
|
|
|
170 |
Onnellinen on se päivä
|
|
|
171 |
Uskovaisille ihana,
|
|
|
172 |
Joill' on toivo taivahassa
|
|
|
173 |
Ilonsa isän majassa.
|
|
|
174 |
Niilien vaan on vaikiampi,
|
|
|
175 |
Kuolo kauhia, kamala,
|
|
|
176 |
Joihen mieli maallisilta
|
|
|
177 |
Tavaroilta on tahrattuna;
|
|
|
178 |
Niillen maaliman makeus
|
|
|
179 |
Kaikki käypi katkeraksi
|
|
|
180 |
Kuolemassa kauhiassa,
|
|
|
181 |
Synnin palkan päätöksessä
|
|
| | [1] Syystä, että Korhonen vapaehtoisesti oli niin kauan Herran ehtoollisella käymisen laimilyönyt, piti hänen ruumiinsa kirkkolain jälkeen hiljaisuudessa haudata, joka hautaus tapahtui kekripäivänä vuonna 1840.
Päätettyämme tämän vaillinaisen kertomisen Korhosen elämästä ja kuolemasta kääntykämepäs jo hänen runolaatuansa erittäin katselemaan.
Kansanrunon tavallinen laatu ja omaisuus on aineensa luonnollisella yksivakaisuudella toimittaminen ilman mieltä sinne tänne syrjäasioihin juoksuttamatta, niistä muka kaunistusta ja kuvausta kerrottavalle saadaksensa. Samaan kansanrunon omituiseen tapaan laati Korhonenkin runonsa, siinä toki vähän eroava, että mielellään pisti sananlaskuja ja muita vertauksia runonsa suolaksi eli ytimeksi. Sanain sovittamisessa oikiaan runosääntöön eli mittaan ei ollut niin tarkka ja huolellinen, kuin Karjalan vanhoissa ja nykyisemmissä runoissa sen suhteen ollaan, jonka tähden välimmiten tavataan virhellisiä lausuksia, kuin asianymmärtäjä lukia itse havainnee, jos niitä tässä ei paremmin selitetäkään. Onkin runo jo Savon tienoilla ja vielä enemmin Hämeessä alkusomuudestansa poikennut, jonka tähden ei ollenkaan ole ihme, Korhosenkin runot sanasääntönsä puolesta ei parempia olevan, kuin mitä lapsuudesta kuuli kotiseuduillansa laulettavan.
Vielä virheen-alaisemmat, kun runonsa, ovat muut laulunsa mitteellisessä arvaannossa. Läpensä tavataan niissä sanat sopimattomasti katkaistuna ja tavutten sekä arvo että korko pahasti runneltuna, josta onkin nähtävä, Korhosella niitä tehdessä ei olleen parempata esikuvaa, kun virret tavallisissa arkkiviisuissa ja vanhassa virsikirjassamme. Valitettavasti ei ole muillakaan lauluniekoilla vielä ollut parempaa mallia eli johtoa, kun vasta nimitetyt kielensä suhteen kehnot ja vaivaiset, mitteen vuoksi peräti typerät ja kelvottomat laitokset, jotka jo vuosisatoina ovat paljo huolta Suomen Runottarelle tehneet, ja vasta kentiesi mitä vielä tekevät, kun jo ovat hänen suurimmalle osalle kansasta tuiki tuntemattomaksi saattaneet, elikkä turmelleet korvamme, ettei moni meistä enää tajua'kaan vanhan Suomen runon suloa ja lempeyttä, joka ennen aikoinansa hypitteli kiviä ja kantojakin ja pani karhut tanssimaan tasajalassa.
Ne kuusi Korhosen tekemää laulua, jotka tämän kirjan lopulla löytyvät, ovat paraimpiansa, ja jos ei jo siitäkin syystä, niin kuitenkin näytteeksi hänen ulkorunoisesta laulutavastansa painettavat. Näistäkin lauluista on lyhemmyyden vuoksi muutamia kehnompia värsyjä pois jätetty, milloin se järestyksen loukkaamata taisi tapahtua. Peräti painamatta on jäänyt toista kuusi meille tiettyä laulua, nimittäin:
1. Venäjän ja Turkin sodasta rauhan päätös. 2. Leskikeisarinna Maria Weutorounan kuolemasta. 3. Turun Kaupungin palosta. 4. Kehoitus kristilliseen iloon hääpidon alettaissa. 5. Kiitossanat nuoren vaimon antimet vastaan otettua. 6. Joutohyräilykset häissä ilon korkeimmalla ollessa.
Epäilemättä löytyy myös monta muuta Korhosen tekemää laulua, eli kuitenkin on löytynyt, joita ei vielä ole kerätyksikään saatu. Kerääjät ovatkin enemmin ahkeroinneet saada hänen runojansa, kun laulujansa kerätyksi, koska edellisillä jo rakentonsakin puolesta nähtävästi oli parempi arvo.
Korhosen tytär, jo mainittu Anna Reetta, joka isänsä kuolemasta teki edellä luettavan kauniin runon, ei ole muunkin laulun laadinnassa isäänsä kehnompi, miltei ennen parempi. Sen voisi päättää seuraavistakin värsyistä, otetut hänen eräälle orpopojalle tekemästä laulustansa: |
|
|
| |
|