kr0004800006
UusimaaHelsinki
Lyytinen, Anna Reetta
1908

Metadata

COL: Lyytinen, Anna Reetta
INF: Paavo Korhosen kirjoittamia runoja ja hänen elämäkertansa
LOC: Helsinki
PUB: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
SGN:
TEOS: Viisikymmentä runoa ja kuusi laulua. Kirj. Paavo Korhonen
TMP: 1908
TOP: Kirjalliset runot
TOS: Runokokoelma
YOP: 1908

Anna Reetta Lyytinen isänsä Paavo Korhosen kuoleman jälkeen

    2  Nyt on luonto liikutettu,
    3  Runotöihin taivutettu,
    4  Vaikka ei riemusta runoja,
    5  Ilmi anneta ilosta.
    6  Kaikki on saanut syvälle,
    7  Murhe pannut painon alle,
    8  Kun on kuultuna kamalat,
    9  Saatu surkiat sanomat,
    10  Kuolemasta kummemmasta
    11  Erosta tämän elämän;
    12  Koska päätti Vihtapaavo
    13  Maalimasta matkajuoksun,
    14  Joka vaarassa vaelsi,
    15  Tämän maaliman majoissa,
    16  Surun lakson laitumilla,
    17  Vuotta viisi seitsemättä.
    18  Eikä tietoa edellä
    19  Annettuna aikanansa
    20  Viikon viimeisen olevan,
    21  Virstan viimeisen tulevan.
    22  Joka saattoi saaren päähän,
    23  Kuolopaikalle kuletti.
    24  Tuo on meiltä tietämätön,
    25  Tuhmain tunnolta salattu,
    26  Mik' oli laitettu lopuksi,
    27  Mikä pantu päätökseksi:
    28  Oisiko usma uuvuttanna,
    29  Sumu silmänsä soaissut,
    30  Vai viluko viivyttännä,
    31  Eli nälkä näännyttännä;
    32  Vaiko varsin määräpäivät
    33  Lie jo tullut täytetyksi.
    34  Ei hän kuollunna kotona,
    35  Sairastanna saapuvilla;
    36  Vasta viimein viikon päästä,
    37  Kun oli kulkenna kotoa,
    38  Kaonna ja kaivattuna,
    39  Veli veljensä tapasi
    40  Veen rannalla veneessä,
    41  Ilman alla aukialla.
    42  Totta tunsi tuskan tuiman
    43  Veli veljen kuolemasta;
    44  Tuossa kohtasi kovasti
    45  Huokaus ja huutoääni,
    46  Kun oli kuollut tuttavansa,
    47  Kaunis kasvinkumppalinsa,
    48  Kun oli linnun liukas ääni
    49  Langetettu laulamasta,
    50  Kun oli kuolo katkaissunna,
    51  Aviotkin auaissunna.
    52  Sama surkia tapaus
    53  Kun tuli tutuksi muille,
    54  Tuotti kyllin kyyneleitä,
    55  Antoi huolta, huokausta,
    56  Sukulaisille surua,
    57  Vielä muutenkin muretia,
    58  Joihen kanssa kaunihisti
    59  Oli aikansa asunut,
    60  Elänyt ikänsä päivät
    61  Sovinnolla, suosiossa.
    62  Mutta ei nyt murhe auta,
    63  Eikä vaikia valitus;
    64  Heitetähän Herran päälle
    65  Kaikki huolet, huokaukset,
    66  Jonka viisaus visusti
    67  Läpi kaikki katseleepi,
    68  Jok' on tiennyt lähtötiiman,
    69  Erohetken helpotuksen.
    70  Jo oli iästä ilta,
    71  Elämästä ehtopuoli;
    72  Kyllä aika myöten antoi
    73  Erota elosta tästä,
    74  Päästä tästä Paapelista,
    75  Sotomasta syntisestä.
    76  Eipä siis surua siitä,
    77  Valitusta vainajasta,
    78  Että nuoruuen iässä
    79  Tuli täältä temmatuksi;
    80  Vaan se tuopi tuskan meille,
    81  Sepä suurentaa surumme,
    82  Ett' oli visseillä vioilla,
    83  Tiellä tietyn turmeluksen,
    84  Sitehissä synnin suuren,
    85  Kaotuksen kahlehissa;
    86  Siottuna siitä päivän,
    87  Kun sai viina vietellyksi,
    88  Joka piätti pyhältä,
    89  Esti armo-atrialta;
    90  Kun oli Paavalin sanoista
    91  Käsityksen keksinynnä,
    92  Ettei söisi syömärinä,
    93  Eikä joisi juomarina,
    94  Siitä juomasta pyhästä,
    95  Armoleivän atriasta.
    96  Kyllä siitä sielun kuorma
    97  Paljo painoi ja pakotti,
    98  Jota vainaja valitti
    99  Ahkerasti aikanansa,
    100  Ettei jo iällä ennen
    101  Armon lahjoja anonna.
    102  Aina toivoi tointuvansa,
    103  Paremmaksi pääsevänsä,
    104  Saavansa himolle salvan,
    105  Lukon orjuuen ovelle;
    106  Vaan se viipyi viimeiseksi,
    107  Aivan ehtoolle elämän.
    108  Nyt ei tietä Herran töitä,
    109  Eikä tuta tuomioa,
    110  Annettiinko armopaikka,
    111  Vaiko kauhia kaotus.
    112  Voi jos vielä viimeisellä
    113  Ehtoolla elämän Herra
    114  Oisi armon auaissunna,
    115  Paratiisin Paavalille,
    116  Muistanunna niinkun muinen
    117  Ryöväriä ristin päällä,
    118  Jollen juuri viimeisellä
    119  Ovi armon auaistihin.
    120  Vielä muutamat murehti,
    121  Pahastuivat paljo siitä,
    122  Kun oli kiini kirkonkellot,
    123  Seurakunnan sielukellot.
    124  Vaan kun tarkoin tutkittua
    125  Saatihin sanoma kuulla,
    126  Ett' oli kielty kirkkolaissa
    127  Kellonsoitto kelvollinen,[1]
    128  pian sekin murhepilvi
    129  Riemuruskoksi rupesi,
    130  Kosk'oli asiansa saanut
    131  Siinä maassa siunatussa,
    132  Missä muutkin matkamiehet
    133  Saavat laskeita levolle.
    134  Kyllä vainaja varusti
    135  Itse jo elämäkirjan,
    136  Joka joutui vuotta ennen
    137  Kaikille katseltavaksi,
    138  Jonka otti oppineetkin
    139  Varsin vastahan halulla,
    140  Luki herrat Helsingissä,
    141  Antoi sille suuren arvon;
    142  Vaikk' ei auta arvo suuri,
    143  Nimi kuulu kuolemassa.
    144  Kuolo on se kuulu vieras,
    145  Joll' on valta vallallenkin;
    146  Ei se kysy keisarilta,
    147  Ruunupäältä ruhtinalta,
    148  Vaatisiko valtakunta
    149  Vielä täällä viipymähän;
    150  Ei se pappia paraita,
    151  Kierrä kirkon haltioita;
    152  Eikä tutki tuomarilta,
    153  Oikeuen oppineilta,
    154  Tohtivatko itse tulla
    155  Toisen tuomarin etehen.
    156  Kuka kaikki kertoneepi,
    157  Kuolon tuumat tutkineepi;
    158  Ei se aikoja valitse,
    159  Eikä paikkoja paraita;
    160  Ei kysele kynnyksellä,
    161  Taho tietä tanhualla,
    162  Joko oisi outettuna,
    163  Eli kauan kaivattuna,
    164  Vai tuli kovin varahin,
    165  Kesken töihen täyttämättä.
    166  Siitä syystä syntisiltä
    167  Vaaitaankin valmistusta,
    168  Kun on kuolo tietämätön,
    169  Joka hetki Herran käessä.
    170  Onnellinen on se päivä
    171  Uskovaisille ihana,
    172  Joill' on toivo taivahassa
    173  Ilonsa isän majassa.
    174  Niilien vaan on vaikiampi,
    175  Kuolo kauhia, kamala,
    176  Joihen mieli maallisilta
    177  Tavaroilta on tahrattuna;
    178  Niillen maaliman makeus
    179  Kaikki käypi katkeraksi
    180  Kuolemassa kauhiassa,
    181  Synnin palkan päätöksessä
[1] Syystä, että Korhonen vapaehtoisesti oli niin kauan Herran ehtoollisella käymisen laimilyönyt, piti hänen ruumiinsa kirkkolain jälkeen hiljaisuudessa haudata, joka hautaus tapahtui kekripäivänä vuonna 1840. Päätettyämme tämän vaillinaisen kertomisen Korhosen elämästä ja kuolemasta kääntykämepäs jo hänen runolaatuansa erittäin katselemaan. Kansanrunon tavallinen laatu ja omaisuus on aineensa luonnollisella yksivakaisuudella toimittaminen ilman mieltä sinne tänne syrjäasioihin juoksuttamatta, niistä muka kaunistusta ja kuvausta kerrottavalle saadaksensa. Samaan kansanrunon omituiseen tapaan laati Korhonenkin runonsa, siinä toki vähän eroava, että mielellään pisti sananlaskuja ja muita vertauksia runonsa suolaksi eli ytimeksi. Sanain sovittamisessa oikiaan runosääntöön eli mittaan ei ollut niin tarkka ja huolellinen, kuin Karjalan vanhoissa ja nykyisemmissä runoissa sen suhteen ollaan, jonka tähden välimmiten tavataan virhellisiä lausuksia, kuin asianymmärtäjä lukia itse havainnee, jos niitä tässä ei paremmin selitetäkään. Onkin runo jo Savon tienoilla ja vielä enemmin Hämeessä alkusomuudestansa poikennut, jonka tähden ei ollenkaan ole ihme, Korhosenkin runot sanasääntönsä puolesta ei parempia olevan, kuin mitä lapsuudesta kuuli kotiseuduillansa laulettavan. Vielä virheen-alaisemmat, kun runonsa, ovat muut laulunsa mitteellisessä arvaannossa. Läpensä tavataan niissä sanat sopimattomasti katkaistuna ja tavutten sekä arvo että korko pahasti runneltuna, josta onkin nähtävä, Korhosella niitä tehdessä ei olleen parempata esikuvaa, kun virret tavallisissa arkkiviisuissa ja vanhassa virsikirjassamme. Valitettavasti ei ole muillakaan lauluniekoilla vielä ollut parempaa mallia eli johtoa, kun vasta nimitetyt kielensä suhteen kehnot ja vaivaiset, mitteen vuoksi peräti typerät ja kelvottomat laitokset, jotka jo vuosisatoina ovat paljo huolta Suomen Runottarelle tehneet, ja vasta kentiesi mitä vielä tekevät, kun jo ovat hänen suurimmalle osalle kansasta tuiki tuntemattomaksi saattaneet, elikkä turmelleet korvamme, ettei moni meistä enää tajua'kaan vanhan Suomen runon suloa ja lempeyttä, joka ennen aikoinansa hypitteli kiviä ja kantojakin ja pani karhut tanssimaan tasajalassa. Ne kuusi Korhosen tekemää laulua, jotka tämän kirjan lopulla löytyvät, ovat paraimpiansa, ja jos ei jo siitäkin syystä, niin kuitenkin näytteeksi hänen ulkorunoisesta laulutavastansa painettavat. Näistäkin lauluista on lyhemmyyden vuoksi muutamia kehnompia värsyjä pois jätetty, milloin se järestyksen loukkaamata taisi tapahtua. Peräti painamatta on jäänyt toista kuusi meille tiettyä laulua, nimittäin: 1. Venäjän ja Turkin sodasta rauhan päätös. 2. Leskikeisarinna Maria Weutorounan kuolemasta. 3. Turun Kaupungin palosta. 4. Kehoitus kristilliseen iloon hääpidon alettaissa. 5. Kiitossanat nuoren vaimon antimet vastaan otettua. 6. Joutohyräilykset häissä ilon korkeimmalla ollessa. Epäilemättä löytyy myös monta muuta Korhosen tekemää laulua, eli kuitenkin on löytynyt, joita ei vielä ole kerätyksikään saatu. Kerääjät ovatkin enemmin ahkeroinneet saada hänen runojansa, kun laulujansa kerätyksi, koska edellisillä jo rakentonsakin puolesta nähtävästi oli parempi arvo. Korhosen tytär, jo mainittu Anna Reetta, joka isänsä kuolemasta teki edellä luettavan kauniin runon, ei ole muunkin laulun laadinnassa isäänsä kehnompi, miltei ennen parempi. Sen voisi päättää seuraavistakin värsyistä, otetut hänen eräälle orpopojalle tekemästä laulustansa:

The similar poems were computed automatically using an optimized weighted alignment algorithm (Janicki, 2022) on sequences of verses.

Similar poems

Contains poems