| | Muisto niille jotka jäivät Kivennavan kalmistoon suureen ryhmään valkoristien alle. Tämä on minun kolkoin ja pyhin kirjoitukseni. |
|
|
|
2 |
On synkkä yö, ei tähdein tuikahdusta
|
|
|
|
3 |
Kylmästi käy vaan tuuli Pohjoinen;
|
|
|
|
4 |
Kuitenkin nähtiin yössä haamu musta,
|
|
|
|
5 |
:: Käy kirkkomaalle hiljaa hiipien ::
|
|
|
|
6 |
000
|
|
|
|
7 |
Ken on toi haamu, kas hän on nuori nainen
|
|
|
|
8 |
Jonka murhe murti keski keväimen
|
|
|
|
9 |
Silmissään kyynel, katse sammuvainen
|
|
|
|
10 |
:: Ja kuume virrat hehkuu poskillaan ::
|
|
|
|
11 |
000
|
|
|
|
12 |
Tyttö nuori miksi kuljet täällä,
|
|
|
|
13 |
Mis asuu yksin kuolon Enkelit
|
|
|
|
14 |
Mitä etsit täältä näin myöhään myrsky säällä
|
|
|
|
15 |
:: Keskeltä kuolon kummun peitetyn ::
|
|
|
|
16 |
000
|
|
|
|
17 |
Kas kuinka horjuen hän tuolla kulkee
|
|
|
|
18 |
Juur äsken peitetylle kummullen
|
|
|
|
19 |
Kätensä ristin ympäri hän sulkee,
|
|
|
|
20 |
:: Ja murtuneena vaipuu haudallen ::
|
|
|
|
21 |
000
|
|
|
|
22 |
Suo hetken lepo väsyneelle tässä
|
|
|
|
23 |
Oi Jumalani uskon sinuhun
|
|
|
|
24 |
Anteeksi anna Suomen tyttärelle
|
|
|
|
25 |
:: Jonka kyynel vuotaa eestä Sotilaan ::
|
|
|
|
26 |
000
|
|
|
|
27 |
Oi mitä on tuon Neiton sydämessä,
|
|
|
|
28 |
Se meille kaikille on arvoitus
|
|
|
|
29 |
Mikä saattoi hänet tuon valkoristin luokse
|
|
|
|
30 |
:: Se on suuri uskollinen rakkaus ::
|
|
| | Eikö tämän laulun tavoin niin moni äidi, Vaimo, Sisar ja morsian ole näinä vuosina rientänyt tuonne kalmistoihin, viemään kukkia ja terveisiänsä siellä pienen valkoristin alla lepäävälle Isälle, Veljelle, Puolisolle ja Sulhaselle. Valtava on se Karjalan poikienkin joukko jotka ovat rauhan saavuttaneet ja lepäävät nyt suurissa ryhmissä Valkoristien alla. He ovat kunnialla taistelleet, sydänverensä vuodattaneet isänmaan multaan - he saivat kärsiä kauheat tuskat. He tekivät jaloimman työn, he koittivat omalla verellään hankkia vapauten ja koskemattomuuten jälkeläisilleen ja maalleen. He ovat kunnialla taistelleet ja vaikean JA raskaan päivätyönsä päättäneet, he taistelivat että me saisimme elää rauhassa kotona Karjalassa, mutta viimein väsyivät ylivoiman edessä. Olemme siis menettäneet Poikamme kotimme ja kaiken mikä meille oli rakasta pyhää ja kallista ja sitä se on vieläkin vaikka nyt olemme täällä niin juuremme on siellä rakkaas Karjalassa. Kotimme on siellä niin tuoreessa muistissa kun olisimme eilen sieltä lähteneet. Poikamme lepää siellä meidän jokaisen kotipitäjän kalmistossa Pyhässä puistossa, johon emme pääse viemään kukkia heidän kummuillensa, kasvattakoon suuri Jumala itse kukkia heidän haudoillensa ja antakoon rauhan heidän leposijoillensa. He tekivät kaikkensa meidän edestämme mutta siitä huolimatta oli korkeimman määräys toisin. Emme nyt sitä käsitä mikä oli Jumalan tarkoitus etta hän meitä näin kovin rankaisi vai oliko tämä hänen kutsumuksensa, vetääkö hän tällä tavoin meitä edeensä lähemmäksi, emme ymmärrä muuta kun sanoa Herra antoi Herra otti, kiitetty olkoon herran nimi me odotamme ja luotamme että kerran tulevaisuutessa kaikki tulee takaisin korkoineen kuten Jopille. Me ollaan kulkiamena ja pakolaisena kun Kaini mutta puhtaalla omallatunnona, sillä emme ole syylisiä tähän että olemme joutuneet tänne. Ei meillä ole täällä maan päällä pysyväistä kotia, vaan tulevaista me odotamme. Eikö niin rakkaat karjalaiset ystäväni. |
|
|
| |
|