| |
Arvuuttelutilanteet
|
|
| | Arvuuttelutilanteet siinä mielessä kuin ne ennen koettiin, ovat niin kaukana menneisyydessä, että vain vanhemmat ihmiset niistä jotakin muistavat hämärästi. Viime vuosisadan puolella syntyneet vanhempani ovat lapsena tällaiseen leikkiin osallistuneet. Mukana oli samanikäisiä ja vähän varttuneempiakin nuoria naapureista. Täysin raavaat ihmiset, joita sattumalta oli paikalla, innostuivat myös joskus esittämään arvoituskysymyksiä tai vastaamaan niihin osallistumatta silti muuten varsinaiseen leikkiin. |
|
| | Arvuutteluleikkiin osallistuvat kokoontuivat jonkin talon pirttiin sellaisena vuodenaikana kuten talvella, jolloin ulkoleikit eivät aina luonnistuneet. Mieluimmin kokoonnuttiin pyhänä päivällä kuin ehtoopuhteilla, jolloin nuorempien lasten kyläänpääsy oli vaikeampaa. Aina ei suinkaan keräännytty yhteen vartavasten arvoitusleikin vuoksi, vaan muuten vain, ja sitten joku keksi, että ruvetaan arvotuksille |
|
| | Vanhempani muistavat, että leikissä mukana olleet arvuuttelivat toisiaan kuulemillaan ja oppimillaan arvoituksilla. Joka ei tiennyt häneltä kysyttyä arvoitusta, sillon kysyjä hokemaan: |
|
|
|
5 |
"Hiis, hiis, Himolaan, kun et sitäkään tiedä!"
|
|
| | Ja tämä tietämätön joutui tekemään Himolan matkan. Loru jatkui: |
|
|
|
7 |
"Poika meni Himolaan, otti lusikan reeksi, hiiren hevoseksi, sammakon satulaksi ja kärmeen piiskaksi."
|
|
| | Perillä Himolan emäntä kysyi, että mitä tulit hakeen. Himolaan joutunut sanoi hakevansa oikeaa vastausta arvoitukseen, ja sai sen sieltä. Leikissä se vastaus sanottiin tietämättömälle jossakin nurkassa, missä Himola kuviteltiin olevan. |
|
| | Nämä edellä kerrotun tapaiset arvuuttelutilaisuudet jäivät pois muodista jo niin varhain, että vanhempanikaan eivät enää selvästi muista niiden kaikkia vaiheita. Nuorisolle tuli uudenaikaisempia rientoja eivätkä lapset jaksaneet ylläpitää perinnettä. Mutta itse arvoituksia harrastellaan vielä tänäkin päivänä. |
|
| | Aivan viime aikoina olen saanut kopatuksi arvoituksia keräelmääni mm. 8-vuotiaalta tyttäreltäni, joka on saanut niitä tietoonsa koulumatkallaan ja joiden tiedän olevan peräisin muualta kuin koulukirjoista. |
|
| | Kansakoulussa on nykyisin ns. yhteinen tunti kerran viikossa, jolloin oppilaat saavat vapaasti esittää haluamaansa ohjelmaa kuten runoja ja lauluja ja myöskin arvoitukset tuntuvat olevan suuressa suosiossa. Kotonaan lapset sitten arvuuttavat vanhempiaan ja joutuvat joskus itsekin vanhempiensa arvuuteltaviksi. Nämä ovat eräitä nykyajan arvuuttelutilanteita. |
|
| | Nykyisin järjestyy arvuuttelutilaisuuksia myöskin työmaitten tupakkatauoilla ja muina vapaahetkinä sekä majoitusparakeissa. Näissä tilaisuuksissa ei juuri heitetä esille Suomen kansan vanhoja arvoituksia, vaan suosiossa ovat sellaiset, jotka arvostellaan rumiksi ja siivottomiksi (esim. Mitä yhtäläisyyttä on naisella ja kitaralla. - kumpaakin plimputetaan läven kohdalta) Tämän tyyppisiin arvoituksiin ei juuri tarvitse miettiä vastausta. Jos ei sitä heti oivalla, ilmaisee arvoituksen esittäjä sen arvuuteltavaa pidempään kiusaamatta. Nämä ovatkin yhtä hyvin vitsejä kuin arvoituksia, arvoituksen muoto on niissä vain koossapitävänä aatteena. |
|
| | Useimmat muistiin merkitsemäni tämäntyyppiset arvoitukset ovat peräisin kankaanpääläisestä Rajalan kenkätehtaasta, missä Aili Kivelä-niminen työntekijä on niillä arvuutellut työtovereinaan olleita nuorukaisia. Mutta harvatpa näistäkään arvoituksista ihan nykypäivien tuotantoa ovat. Monia niistä muistan kuulleeni ja 1930-luvulla naapuriltani Haavanlammin Marttilta ja kotonani päivämiehenä olleelta Kihniön sälliltä. |
|
| | Mieleeni on jäänyt 1930-luvulta eräs arvuutteluillanvietto, jonka yleisön muodostivat pääasiassa aikuiset ihmiset, meidän vanha vaarikin käytti muutaman puheenvuoron. Mutta tämänkin tapauksen perimmäisenä vireillepanijana oli koulu. Siellä olivat tulleet esille Suomen kansan arvoitukset ja siinä yhteydessä opettaja oli antanut oppilailleen tehtäväksi kerätä ja muistiinmerkitä kuulemiaan arvoituksia. Koululaiset mielistyivät aatteeseen ja alkoivat kysellä isommilta ihmisiltä heidän muistamiaan arvoituksia. Haavanlammin Marttikin osui pienten kerääjien haastateltavaksi ja joutui palauttamaan mieliinsä vuosien varrella kuulemiaan arvoituksia. Mies tuli siinä itsekin arvoitushenkeä täyteen ja niinpä hän eräänä ehtoona ilmestyikin meille ja seurauksena oli hauska arvuutteluillanvietto. |
|
| | Ei se lopulta sen kummempi tilaisuus ollut kuin että Martti istui sohvan kannella ja esitti arvoituskysymyksiä ja tuvassa olleet muut ihmiset vastailivat jos osasivat. Ei tietämätöntä Himolaan eikä Hymälään tuomittu, mutta ei Martti oikeata vastausta heti ilmaissut, hän todella antoi arvotella ja nautti väärästä vastauksesta. |
|
| | Tilaisuus tuntui kiinnostavan kaikkia mukana olleita, vain nuoremmat lapset vetäytyivät seuran ulkopuolelle havaittuaan, että eivät saa hevin puheenvuoroa. Vaarikin jaksoi olla mukana koko ajan esittäen itsekin muutaman arvoituskysymyksen. Ne olivat kaikki tätä tyyppiä: |
|
|
|
17 |
Mikä laikka laattialla?
|
|
|
|
18 |
Mikä pölkky pöydän päässä?
|
|
| | Varsinaisesti rivoina pidettyjä arvoituksia ei Martti; sen paremmin kuin muutkaan, tässä tilaisuudessa esille tuonut. Siltä kyllä tuntui, kun tuli tämän arvoituksen vuoro: |
|
|
|
20 |
Päästä punainen, juuresta karvainen, tekee hyvää kun pistää syvään.
|
|
| | Piikatyttö Eini taisi punastua sen kuultuaan. Ainakin hän höpisi, että minäpä tiedän, mutten sano semmosta. Tytöllä taisi olla väärä johtolanka, mutta joku toinen tiesi sen mansikaksi. Seuraavia samantapaisia Einikin jo osasi arvotella toisin perustein. |
|
|
| |
|