Metadata

COL: J. Loukola
ID: 40316
LOC_AREA: k
LOC_PAR: Lappajärvi.
SGN: 272.
TMP: 1933-37.

Toinen saman tapanen leikki on seuraava, jossa esiintyy myöskin loru. Leikin nimi on isäsillä.
Isä määrätään edellisessä leikissä kerrotulla lorulla.
Leikki kuvaa entis ajan sunnuntai tienoota lasten kannalta.
Ennen ei nimittäin sunnuntai aamu päivällä saanut juosta kylään missään tapauksessa, vaan oltava kotona ja luettava katekismusta. Iltapäivällä vasta sai pistäytyä naapurissa, mutta illalla oltava jo hyvissä ajoin kotona, tai muuten oli selkäsauna tiedossa. Tätä juuri kuvaa leikki.
Kun isä oli määrätty, kysyy leikkijät vuoron perään isältä:
    6  "Isä, pääsenk?? kylään?"
Johon isä vastaa:
    8  "Lue ensin ja pese silmäs
    9  sekä paa paremmat vaatteet päälles."
Leikkiät istuutuvat mikä minnekkin "lukemaan" ääneen. Lukeminen oli seurava loru:
    11  Isä meidän
    12  iltin kaltin aa
    13  Aprahamille lähetettiin länget kaulaan
    14  pyssy selkään pyhitettiin
    15  Iisakille ikeet niskaan
    16  Jaakopille jalat alle
Loru oli aika pitkä siinä oli kaikista Jaakopin pojista myöskin mutta muistissa ei ole säilynyt muuta kuin yllä oleva.
Kun lorun oli lukenut, kysäistiin taas:
    19  Isä, joko saan mennä,
ellei luku vielä riittänyt isän mielestä, luettiin sama loru uudestaan.
Kun luku riitti ja isä antoi luvan mennä kylään, varoitti hän.
    22  "Muistakin tulla
    23  aikanas kotiin."
Siinäpä se leikin ydin olikin. "lappset" eivät vielä puoli yöhön mennessä tulleet kotiin, isä oli muka nukkuvinaan hetken lasten mentyä, täytyi isän mennä hakemaan heitä kotia ja tuotava yksitellen. Jokainen leikkijöistä koitti juosta sen minkä jaksoi, ettei isä saisi kiinni, sillä kotiin ei tarvinnut tulla, ellei isä saanut kiinni ja kyllä maar siinä isästä kestävyys juoksiaa treenattiinkin, jos leikkiöitä oli kymmenkuntakin ja kaikki oli saatava juoksemalla kiinni.
Muistan itsekin, lapsena ollessani, kun juoksin "isän" takaa ajamana kappaleen toista kilometriä, toisten jännittyneenä seuratessa tulosta.