|
|
1 |
Lumi se peitteli maat avarat
|
|
|
|
2 |
ja luostarin kuorissa veisatahan
|
|
|
|
3 |
Ovat luostarin ruusut oivat.
|
|
|
|
4 |
Ja rilari kannettiin laistelusta,
|
|
|
|
5 |
hän haavoissaan oli niin kalpeana.
|
|
|
|
6 |
Kuule luostarin kellot ne soivat,
|
|
|
|
7 |
ne soivat - Jäi luostariin ritari hurmehinen
|
|
|
|
8 |
ja nunna sai hoitella haavoja sen.
|
|
|
|
9 |
Ovat luostarin ruusut oivat.
|
|
|
|
10 |
Hän valvoili, lohtutti, rukoeli
|
|
|
|
11 |
mut katkerat kyyneleet hän salasi.
|
|
|
|
12 |
Kuule luostarin kellot soivat, ne soivat. -
|
|
|
|
13 |
Kun kevät sai linnut laulamahan,
|
|
|
|
14 |
se nosti myös ritarin satulahan.
|
|
|
|
15 |
Ovat luostarin ruusut oivat.
|
|
|
|
16 |
Hän riemulla riensi pois etelähän,
|
|
|
|
17 |
mut nunna jäi kammijoon ikävähän.
|
|
|
|
18 |
Kuule luostarin kellot soivat, ne soivat -
|
|
|
|
19 |
000
|
|
|
|
20 |
Kun kukki ja riisteli syksyiset säät
|
|
|
|
21 |
oli linnassa uljahan ritarin häät
|
|
|
|
22 |
Ovat luostarin ruusut oivat.
|
|
|
|
23 |
Mut nunna hän viimeiset seppeleeks loi
|
|
|
|
24 |
ja riemuisan morsion päähän sen toi,
|
|
|
|
25 |
Kuule luostarin kellot ne soivat, ne, soivat.
|
|
|
| |
|