| | Larin Parasken äiti, Tatjaana, oli Metsäpirtin Vaskelankylästä joutunut naimisiin Inkerin Lempaalan Mäkien kylään, sepälle. Siellä Paraske syntyi ja siellä, runokylässä, kasvoi. Kun hän oli 17 vuotias neitonen, saapui Metsäpirtin Vaskelankylästä Larin pikkutaloon viljelijä, Kaapri, n. 35 v. häntä vanhempi, pitkäpartainen, mies häntä kosimaan. Hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet. Mutta holhoojat antoivat suostumuksen. Neito ei olisi lähtenyt miehelään, vaan hänet pakotettiin. Hän oli vihitty ja saatettiin, noudettiin Vaskelan kylän Lariin. Morsiamen kapiot ja morsianarkku, isän tekemä, nostettiin aittaan, josta näin tehtiin morsinohuone. Mutta Paraske ei hyväksynyt sitä, että kävisi miehensä, vanhan ukon, ruman ja tylyn viereen. Silloin Kaapri suuttui, viskasi kiroillen vaimonsa ulos, heitti hänen tavaransa hujan hajan, potkasi morsimarkunkin alas sekä lopuksi telkesi oven sisältäpäin lujasti kiinni. Voi sitä onnetonta yötä! Paraske itki arkkunsa vieressä aitan kynnyksellä koko yön aina kello 4 asti. Päivä oli noussut. Hän itki, yhä itki. Hän ajatteli: Nyt ihmisetkin näkevät minut, kun itken ja olen näin erinäni miehestäni; sellainen on rumaa ja ennen kuulumatonta, sopimatonta. Hän nousi ja koputti ovelle ja pyysi nöyrästi: "Laske nyt, ukkoseni, minut aittaan, kyllä minä jo tulen sivuusi." Mutta Kaapri oli vihainen. Vasta monien rukousten ja kyynelten tähden, avasi hän oven. Paraske meni sisälle. Koko ikänsä sai Paraske elää käyhyydessä, puutteessa ja vaikeuksissa, mutta silti hän sisäisesti oli rikas. |
|
| | Kuulin lapsena oman emoni, Outi o.s. Siderov Lahtisen, kertovan, että Paraske oli suuttuneena sanarikas ja väkevä. Mutta muutoin hän oli herkkä-sieluinen ja älkykäs seka muistiltaan mahtava. Hän oli käymässä pastori Neoviuksen luona. Silloin kuoli Kaapri, hänen miehensä. Ruumis pantiin laudalle. Paraske tuli kotiin, polvistui ruumiin viereen, itki ja viritti itkuvirtensä, lausuen m.m. |
|