kalevala29
Lönnrot, Elias
1849

Metadata

COL: Lönnrot
ID: 29
OSA: Kalevala

Yhdeksäskolmatta runo

    2  Lemminkäinen, lieto poika,
    3  itse kaunis Kaukomieli,
    4  saapi säkkihin evästä,
    5  kesävoita vakkahansa,
    6  vuoeksensa voita syöä,
    7  toiseksi sianlihoa.
    8  Siitä läksi piilemähän,
    9  sekä läksi jotta joutui.
    10  Sanan virkkoi, noin nimesi:
    11  "Jo lähenki, jo pakenen
    12  koko kolmeksi kesäksi,
    13  viitiseksi vuotoseksi.
    14  Heitän maat matojen syöä,
    15  lehot ilvesten levätä,
    16  pellot peuran piehtaroia,
    17  ahot hanhien asua.
    18  "Hyvästi, hyvä emoni!
    19  Kun tulevi Pohjan kansa,
    20  Pimentolan pitkä joukko
    21  päätäni kyselemähän,
    22  sanopa samonneheksi,
    23  minun täältä menneheksi
    24  saman kasken kaattuani,
    25  joka jo on leikattuna!"
    26  Vetäisi venon vesille,
    27  laski laivan lainehille
    28  teräksisiltä teloilta,
    29  vaskisilta valkamoilta.
    30  Veti puuhun purjehia,
    31  vaattehia varpapuuhun;
    32  itse istuvi perähän,
    33  laaittihe laskemahan
    34  kokan koivuisen nojahan,
    35  melan vartevan varahan.
    36  Sanan virkkoi, noin nimesi,
    37  itse lausui ja pakisi:
    38  "Puhu, tuuli, purjehesen,
    39  ahava, aja alusta!
    40  Anna juosta puisen purren,
    41  mennä mäntyisen venehen
    42  saarelle sanattomalle,
    43  niemelle nimettömälle!"
    44  Tuuli tuuitti venoista,
    45  meren tyrsky työnnytteli
    46  selviä selän vesiä,
    47  ulapoita auke'ita;
    48  tuuitteli kuuta kaksi,
    49  kuun on kohta kolmannenki.
    50  Tuossa istui niemen neiet
    51  rannalla meren sinisen;
    52  katselevat, käänteleivät,
    53  silmät päin sinistä merta.
    54  Kenpä vuotti veljeänsä,
    55  toivoi taattonsa tulevan;
    56  sepä vasta varsin vuotti,
    57  joka vuotti sulhoansa.
    58  Kaukoa näkyvi Kauko,
    59  Kaukon laiva loitompata:
    60  on kuin pieni pilven lonka
    61  veen ja taivahan välillä.
    62  Niemen neiet arvelevat,
    63  saaren impyet sanovat:
    64  "Mipä tuo merellä outo,
    65  kupa kumma lainehilla?
    66  Kun ollet omainen laiva,
    67  saaren pursi purjeniekka,
    68  niin kohin kotia käänny,
    69  vasten saaren valkamoita:
    70  saisimme sanomat kuulla,
    71  viestit mailta vierahilta,
    72  rauhassako rantakansat
    73  vainko vainossa elävät."
    74  Tuuli purjetta punovi,
    75  aalto laivoa ajeli.
    76  Pian lieto Lemminkäinen
    77  luotti purren luotoselle,
    78  laski laivan saaren päähän,
    79  saaren niemyen nenähän.
    80  Sanoi tuonne saatuansa,
    81  tutkaeli tultuansa:
    82  "Onko saarella sijoa,
    83  maata saaren manterella
    84  veteä venettä maalle,
    85  purtta kuivalle kumota?"
    86  Saaren impyet sanovat,
    87  niemen neiet vastoavat:
    88  "Onpa saarella sijoa,
    89  maata saaren manterella
    90  veteä venettä maalle,
    91  purtta kuivalle kumota:
    92  tääll' on valkamat varavat,
    93  rannat täynnänsä teloja,
    94  jos saisit saoin venehin,
    95  tulisit tuhansin pursin."
    96  Siitä lieto Lemminkäinen
    97  veälti venehen maalle,
    98  purren puisille teloille.
    99  Itse tuon sanoiksi virkki:
    100  "Onko saarella tiloa,
    101  maata saaren manterella
    102  piillä miehen pienekkäisen,
    103  paeta vähäväkisen
    104  suurista sotajymyistä,
    105  terän miekan melskehistä?"
    106  Saaren impyet sanovat,
    107  niemen neiet vastoavat:
    108  "Onpa saarella tiloa,
    109  maata saaren manterella
    110  piillä miehen pienekkäisen,
    111  paeta vähäväkisen:
    112  liiat meill' on linnat täällä,
    113  kalhot kartanot asua,
    114  jos saisi sa'an urosta,
    115  tulisi tuhannen miestä."
    116  Siitä lieto Lemminkäinen
    117  sanan virkki, noin nimesi:
    118  "Onko saarella tiloa,
    119  maata saaren manterella,
    120  pieni kolkka koivikkoa
    121  ja murunen muuta maata
    122  minun kaski kaatakseni,
    123  hyvä huuhta raatakseni?"
    124  Saaren impyet sanovat,
    125  niemen neiet vastoavat:
    126  "Ei ole saarella tiloa,
    127  maata saaren manterella
    128  yhtä selkäsi sijoa,
    129  maata karpion aloa
    130  sinun kaski kaataksesi,
    131  hyvä huuhta raataksesi:
    132  saaren maat saroin jaettu,
    133  pellot pirstoin mittaeltu,
    134  aholoista arpa lyöty,
    135  nurmista keräjät käyty."
    136  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    137  kysyi kaunis Kaukomieli:
    138  "Onko saarella sijoa,
    139  maata saaren manterella
    140  minun laulut laulellani,
    141  pitkät virret vieretellä?
    142  Sanat suussani sulavat,
    143  ikenilläni itävät."
    144  Saaren impyet sanovat,
    145  niemen neiet vastoavat:
    146  "Onpa saarella sijoa,
    147  maata saaren manterella
    148  sinun laulut laulellasi,
    149  hyvät virret vieretellä,
    150  lehot leikki lyöäksesi,
    151  tanner tanhuellaksesi."
    152  Siitä lieto Lemminkäinen
    153  jopa loihe laulamahan.
    154  Lauloi pihlajat pihoille,
    155  tammet keskitanhu'ille,
    156  tammelle tasaiset oksat,
    157  joka oksallen omenan,
    158  omenalle kultapyörän,
    159  kultapyörälle käkösen:
    160  kun käki kukahtelevi,
    161  kulta suusta kuohahtavi,
    162  vaski leuoilta valuvi,
    163  hopea hohahtelevi
    164  kultaiselle kunnahalle,
    165  hope'iselle mäelle.
    166  Vielä lauloi Lemminkäinen,
    167  vielä lauloi ja saneli,
    168  lauloi hiekat helmilöiksi,
    169  kivet kaikki kiiltäviksi,
    170  puut kaikki punertaviksi,
    171  kukat kullankarvaisiksi.
    172  Siitä lauloi Lemminkäinen,
    173  lauloi kaivon kartanolle,
    174  kultakannen kaivon päälle,
    175  kultakapan kannen päälle,
    176  josta veikot vettä juovat,
    177  siskot silmiä pesevät.
    178  Lauloi lammin tanterelle,
    179  lampihin siniset sorsat,
    180  kulmat kulta, pää hopea,
    181  kaikki varpahat vasesta.
    182  Imehtivät immet saaren,
    183  niemen neiet kummeksivat
    184  Lemminkäisen laulantoa,
    185  urohon osoantoa.
    186  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    187  sanoi kaunis Kaukomieli:
    188  "Laulaisin hyvänki virren,
    189  kaunihinki kaikuttaisin,
    190  kun oisin katoksen alla,
    191  päässä pitkän pintapöyän.
    192  Kun ei täytyne tupoa,
    193  lainattane lattiata,
    194  jo puran sanat salolle,
    195  kaa'an virret viiakkohon."
    196  Saaren impyet sanovat,
    197  niemen neiet arvelevat:
    198  "On meillä tupia tulla,
    199  kalhot kartanot asua,
    200  vieä virtesi vilusta,
    201  sanat saa'a ulkoisesta."
    202  Siitä lieto Lemminkäinen
    203  heti tultua tupahan
    204  lauloi tuopit tuonnempata
    205  päähän pitkän pintapöyän,
    206  tuopit täytehen olutta,
    207  kannut kaunihit simoa,
    208  va'it varpelaitehille,
    209  kupit kukkurakuvulle:
    210  olipa olutta tuopit,
    211  mettä kannut kannettuna,
    212  voita pantuna varalle
    213  ja siihen sianlihoa
    214  syöä lieto Lemminkäisen,
    215  Kaukomielen mielitellä.
    216  Kovin on korea Kauko:
    217  eipä syömähän rupea
    218  veitsettä hopeapäättä,
    219  kuraksetta kultaisetta.
    220  Sai veitsen hopeapäisen,
    221  lauloi kultaisen kuraksen;
    222  siitä syöpi kylliksensä,
    223  joi olutta onneksensa.
    224  Siitä lieto Lemminkäinen
    225  käveli kyliä myöten
    226  saaren impien ilossa,
    227  kassapäien kauneussa.
    228  Kunnepäin on päätä käänti,
    229  siinä suuta suihkatahan,
    230  kunne kättänsä ojenti,
    231  siinä kättä käpsätähän.
    232  Kävi öillä öitsimässä,
    233  pime'illä pilkkoisilla.
    234  Ei ollut sitä kyleä,
    235  kuss' ei kymmenen taloa,
    236  eik' ollut sitä taloa,
    237  kuss' ei kymmenen tytärtä,
    238  eikäpä sitä tytärtä,
    239  ei sitä emosen lasta,
    240  kunk' ei vierehen venynyt,
    241  käsivartta vaivutellut.
    242  Tuhat tunsi morsianta,
    243  sa'an leskiä lepäsi.
    244  Kaht' ei ollut kymmenessä,
    245  kolmea koko sa'assa
    246  piikoa pitämätöintä,
    247  leskeä lepäämätöintä.
    248  Niinpä lieto Lemminkäinen
    249  eleä nutustelevi
    250  koko kolmisen keseä
    251  saaren suurissa kylissä;
    252  ihastutti saaren immet,
    253  kaikki lesketki lepytti.
    254  Jäi yksi lepyttämättä,
    255  yksi vanha impi rukka.
    256  Se on päässä pitkän niemen,
    257  kymmenennessä kylässä.
    258  Jo oli matka mielessänsä
    259  lähteä omille maille.
    260  Tuli vanha impi rukka,
    261  itse noin sanoiksi virkki:
    262  "Kauko rukka, miesi kaunis!
    263  Kun et muistane minua,
    264  annan täältä mennessäsi
    265  juosta purtesi kivehen."
    266  Ei kuullut kukotta nousta,
    267  kanan lapsetta karata
    268  senki impyen ilohon,
    269  naisen raukan naurantahan.
    270  Niin päivänä muutamana,
    271  iltana moniahana
    272  laati liiton noustaksensa
    273  ennen kuuta, kukkoaki.
    274  Nousi ennen liittoansa,
    275  ennen ehtoaikoansa.
    276  Läksi kohta kulkemahan,
    277  kylitse vaeltamahan
    278  senki impyen ilohon,
    279  naisen raukan naurantahan.
    280  Yöllä yksin käyessänsä,
    281  kulkiessansa kylitse
    282  tuonne niemen pitkän päähän,
    283  kymmenentehen kylähän,
    284  ei nähnyt sitä taloa,
    285  kuss' ei kolmea kotoa,
    286  ei nähnyt sitä kotoa,
    287  kuss' ei kolmea urosta,
    288  ei nähnyt sitä urosta,
    289  ku ei miekkoa hionut,
    290  tapparata tahkaellut
    291  pään varalle Lemminkäisen.
    292  Silloin lieto Lemminkäinen
    293  sanan virkkoi, noin nimesi:
    294  "Voi, päivyinen päivä nousi,
    295  armas aurinko kohosi
    296  mun, pojan poloisen, päälle,
    297  päälle kaulani katalan!
    298  Lempoko yhen urohon
    299  sovissansa suojelevi,
    300  vaipoissansa varjelevi,
    301  kaavuissansa kaitselevi
    302  päälle saaessa satojen,
    303  tuhansien tunkiessa!"
    304  Jäi neiet syliämättä,
    305  sylityt haloamatta.
    306  Jo vieri veneteloille
    307  luoksi purtensa poloinen:
    308  purs' on poltettu poroksi,
    309  kypeniksi kyyetelty!
    310  Jo tunsi tuhon tulevan,
    311  hätäpäivän päälle saavan.
    312  Alkoi veisteä venettä,
    313  uutta purtta puuhaella.
    314  Puita puuttui purren seppä,
    315  lautoja venon tekijä.
    316  Saapi puuta pikkuruisen,
    317  lautoa ani vähäisen:
    318  viisi värttinän murua,
    319  kuusi tainnan taittumoa.
    320  Siitä veistävi venosen,
    321  uuen purren puuhoavi.
    322  Teki tieolla venettä,
    323  tietoisilla tehtahilla;
    324  iski kerran: läksi laita,
    325  iski toisen: syntyi toinen,
    326  iski kerran kolmannenki:
    327  siitä sai koko venonen.
    328  Jo työnti venon vesille,
    329  laski laivan lainehille.
    330  Sanan virkki, noin nimesi,
    331  itse lausui ja pakisi:
    332  "Kupliksi, veno, vesille,
    333  lumpehiksi lainehille!
    334  Kokko, kolme sulkoasi,
    335  kokko, kolme, kaarne, kaksi
    336  varaksi vähän venehen,
    337  pahan purren parraspuuksi!"
    338  Astaiksen aluksehensa,
    339  vierähti venon perähän,
    340  alla päin, pahoilla mielin,
    341  kaiken kallella kypärin,
    342  kun ei saanut öitä olla
    343  eikä päiviä elellä
    344  saaren impien iloissa,
    345  kassapäien karkeloissa.
    346  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    347  sanoi kaunis Kaukomieli:
    348  "Pois tuli pojalle lähtö,
    349  matkansa majoilta näiltä,
    350  näistä impien iloista,
    351  kaunokaisten karkeloista.
    352  Vaan toki lähettyäni,
    353  minun täältä mentyäni
    354  eipä impyet iloinne,
    355  kassapäät ei kalketelle
    356  näillä tuhmilla tuvilla,
    357  kataloilla kartanoilla."
    358  Jopa itki saaren immet,
    359  niemen neiet vaikeroitsi:
    360  "Mitä läksit, Lemminkäinen,
    361  urkenit, urosten sulho?
    362  Läksitkö piikojen pyhyyttä
    363  vainko vaimojen vähyyttä?"
    364  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    365  sanoi kaunis Kaukomieli:
    366  "Lähe en piikojen pyhyyttä
    367  enkä vaimojen vähyyttä:
    368  saisin jos sataki naista,
    369  tuhat piikoa pi'ellä.
    370  Sitä läksin, Lemminkäinen,
    371  urkenin, urosten sulho,
    372  kun tuli kova ikävä,
    373  ikävä omia maita,
    374  oman maani mansikoita,
    375  oman vaaran vaapukoita,
    376  oman niemen neitosia,
    377  oman kartanon kanoja."
    378  Siitä lieto Lemminkäinen
    379  laski laivansa ulomma.
    380  Tuli tuuli, tuon puhalti,
    381  tuli aalto, tuon ajeli
    382  selälle meren sinisen,
    383  ulapalle aukealle.
    384  Jäivät raukat rannikolle,
    385  vienoiset vesikivelle,
    386  saaren immet itkemähän,
    387  kultaiset kujertamahan.
    388  Sini itki saaren immet,
    389  niemen neiet voikerrehti,
    390  kuni purjepuu näkyvi,
    391  rautahankki haimentavi.
    392  Ei he itke purjepuuta,
    393  rautahankkia haloa:
    394  itki purjepuun alaista,
    395  hankkinuoran haltijata.
    396  Itse itki Lemminkäinen,
    397  sini itki ja sureksi,
    398  kuni saaren maat näkyvi,
    399  saaren harjut haimentavi.
    400  Ei hän itke saaren maita,
    401  saaren harjuja haloa:
    402  itki saaren impy'itä,
    403  noita harjun hanhosia.
    404  Siitä lieto Lemminkäinen
    405  laskevi sinistä merta.
    406  Laski päivän, laski toisen.
    407  Päivälläpä kolmannella
    408  nousi tuuli tuulemahan,
    409  ilman ranta riehkumahan,
    410  suuri tuuli luotehinen,
    411  kova tuuli koillistuuli:
    412  otti laian, otti toisen,
    413  vikelti koko venehen.
    414  Siitä lieto Lemminkäinen
    415  kääntihe käsin vetehen,
    416  läksi sormin soutamahan,
    417  jaloilla meloamahan.
    418  Uituansa yön ja päivän,
    419  melke'in melattuansa
    420  näki pilven pikkuruisen,
    421  pilven longan luotehessa.
    422  Sepä maaksi muuttelihe,
    423  niemeksi panettelihe.
    424  Nousi niemelle talohon.
    425  Löyti emännän leipomassa,
    426  tyttäret taputtamassa:
    427  "Oi on ehtoinen emäntä!
    428  Kunpa nälkäni näkisit,
    429  asiani arvoaisit,
    430  juosten aittahan menisit,
    431  tuiskuna oluttupahan;
    432  toisit tuoppisen olutta,
    433  sirusen sianlihoa,
    434  sen panisit paistumahan,
    435  vuolaisisit voita päälle
    436  syöä miehen uupunehen,
    437  juoa uinehen urohon.
    438  Jo olen uinut yöt ja päivät
    439  meren aavan aaltoloita,
    440  joka tuuli turvanani,
    441  meren aallot armonani."
    442  Tuopa ehtoinen emäntä
    443  meni aittahan mäelle,
    444  vuoli voita aittasesta,
    445  sirusen sianlihoa;
    446  sen panevi paistumahan
    447  syöä miehen nälkähisen,
    448  tuopi tuopilla olutta
    449  juoa uinehen urohon.
    450  Antoi siitä uuen purren,
    451  varsin valmihin venehen,
    452  mennä miehen muille maille,
    453  kulkea kotiperille.
    454  Siitä lieto Lemminkäinen,
    455  päästyä kotiperille,
    456  tunsi maat on, tunsi rannat,
    457  sekä saaret jotta salmet,
    458  tunsi vanhat valkamansa,
    459  entiset elosijansa;
    460  mäet tunsi mäntyinensä,
    461  kummut kaikki kuusinensa
    462  - ei tunne tuvan aloa,
    463  seinän seisontasijoa:
    464  jo tuossa tuvan sijalla
    465  nuori tuomikko tohisi,
    466  männikkö tupamäellä,
    467  katajikko kaivotiellä!
    468  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    469  sanoi kaunis Kaukomieli:
    470  "Tuoss' on lehto, jossa liikuin,
    471  kivet tuossa, joilla kiikuin,
    472  tuossa nurmet nukkeroimat,
    473  pientarehet piehtaroimat.
    474  Mikä vei tutut tupani,
    475  kuka kaunihit katokset?
    476  Tupa on poltettu poroksi,
    477  tuuli tuhkat korjannunna!"
    478  Loihe siitä itkemähän;
    479  itki päivän, itki toisen.
    480  Ei hän itkenyt tupoa
    481  eikä aittoa halannut:
    482  itki tuttua tuvassa,
    483  aitallista armastansa.
    484  Linnun lentävän näkevi,
    485  kokkolinnun liitelevän.
    486  Sai tuolta kyselemähän:
    487  "Oi sie kokko, lintuseni!
    488  Etkö saattaisi sanoa,
    489  miss' on entinen emoni,
    490  missä kaunis kantajani,
    491  ihana imettäjäni?"
    492  Ei kokko mitänä muista
    493  eikä tunne tuhma lintu:
    494  kokko tiesi kuolleheksi
    495  ja kaarne kaonneheksi,
    496  miekalla menetetyksi,
    497  tapetuksi tapparalla.
    498  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    499  sanoi kaunis Kaukomieli:
    500  "Ohoh kaunis kantajani,
    501  ihana imettäjäni!
    502  Jo olet kuollut, kantajani,
    503  mennyt, ehtoinen emoni,
    504  liha mullaksi lahonnut,
    505  kuuset päälle kasvanehet,
    506  katajaiset kantapäihin,
    507  pajut sormien nenähän!
    508  "Kostohon minäki koito,
    509  kostoksi, kovaosainen,
    510  mittaelin miekkoani,
    511  kannoin kaunista asetta
    512  noilla Pohjolan pihoilla,
    513  Pimentolan pientarilla
    514  - surmaksi oman sukuni,
    515  kateheksi kantajani!"
    516  Katseleikse, käänteleikse:
    517  näki jälkeä hitusen,
    518  ruohossa rutistunutta,
    519  kanervassa katkennutta.
    520  Läksi tietä tietämähän,
    521  ojelvoista oppimahan.
    522  Tiehyt metsähän vetävi,
    523  ojelvoinen ottelevi.
    524  Vieri siitä virstan, toisen,
    525  pakeni palasen maata
    526  salon synkimmän sisähän,
    527  korven kolkan kainalohon.
    528  Näkevi salaisen saunan,
    529  piilopirtin pikkaraisen
    530  kahen kallion lomassa,
    531  kolmen kuusen kulman alla
    532  - siellä ehtoisen emonsa,
    533  tuon on valtavanhempansa.
    534  Siinä lieto Lemminkäinen
    535  ihastui ikihyväksi.
    536  Sanovi sanalla tuolla,
    537  lausui tuolla lausehella:
    538  "Ohoh äiti armahani,
    539  oi emo, elättäjäni!
    540  Viel' olet, emo, elossa,
    541  vanhempani, valvehella,
    542  kun jo luulin kuolleheksi,
    543  kaiketi kaonneheksi,
    544  miekalla menetetyksi,
    545  keihä'ällä keksityksi!
    546  Itkin pois ihanat silmät,
    547  kasvon kaunihin kaotin."
    548  Sanoi äiti Lemminkäisen:
    549  "Viel' olen toki elossa,
    550  vaikkapa piti paeta,
    551  pistäitäni piilosalle
    552  tänne synkkähän salohon,
    553  korven kolkan kainalohon.
    554  Suori Pohjola sotoa,
    555  takajoukko tappeloa
    556  vasten vaivaista sinua
    557  ja kohti kovaosaista:
    558  poltti huonehet poroksi,
    559  kaikki kaatoi kartanomme."
    560  Sanoi lieto Lemminkäinen:
    561  "Oi emoni, kantajani!
    562  Ellös olko milläkänä,
    563  milläkänä, tuollakana!
    564  Tuvat uuet tehtänehe,
    565  paremmat osattanehe,
    566  Pohjola so'ittanehe,
    567  Lemmon kansa kaattanehe."
    568  Siitä äiti Lemminkäisen
    569  itse tuon sanoiksi virkki:
    570  "Viikon viivyit, poikueni,
    571  kauan, Kaukoni, elelit
    572  noilla mailla vierahilla,
    573  aina ouoilla ovilla,
    574  niemellä nimettömällä,
    575  saarella sanattomalla."
    576  Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    577  sanoi kaunis Kaukomieli:
    578  "Hyvä oli siellä ollakseni,
    579  lempi liehaellakseni.
    580  Puut siellä punalle paistoi,
    581  puut punalle, maat sinelle,
    582  hopealle hongan oksat,
    583  kullalle kukat kanervan.
    584  Siell' oli mäet simaiset,
    585  kalliot kananmunaiset;
    586  mettä vuoti kuivat kuuset,
    587  maitoa mahot petäjät,
    588  aian nurkat voita lypsi,
    589  seipähät valoi olutta.
    590  "Hyvä oli siellä ollakseni,
    591  armas aikaellakseni.
    592  Siitä oli paha elämä,
    593  siitä outo ollakseni:
    594  pelkäsivät piikojansa,
    595  luulivat lutuksiansa,
    596  noita kehnon kellukoita,
    597  paholaisen pallukoita
    598  pahasti piteleväni,
    599  ylimäärin öitsiväni.
    600  Minä piilin piikasia,
    601  varoin vaimon tyttäriä,
    602  kuin susi sikoja piili,
    603  havukat kylän kanoja."

The similar poems were computed automatically using an optimized weighted alignment algorithm (Janicki, 2022) on sequences of verses.

Similar poems

Contains poems

SKVR XIII1 281. 86 %
SKVR VII3 4549. 85 %
SKVR VII2 1921. 65 %
SKVR VII3 4051 a. 62 %
JR 23818 61 %
SKVR X1 152. 61 %
SKVR VII2 3516 a. 60 %
SKVR I1 32. 59 %
SKVR VII2 3516. 59 %
JR 47719 59 %
SKVR VI1 540. 59 %
JR 33380 58 %
SKVR VII5 loitsut 5025. 58 %
SKVR XII1 399. 58 %
JR 85040 57 %
SKVR VII2 1621. 56 %
SKVR XIII4 10605. 56 %
KR 42:6141 56 %
JR 61827 55 %
SKVR VII2 1619. 55 %
SKVR XII2 8016. 53 %
SKVR XII2 5304 α. 52 %
SKVR VI2 6509. 52 %
SKVR VI1 527. 52 %
JR 71614 52 %
JR 62466 52 %
SKVR VI1 534. 51 %
SKVR XIII1 1873. 51 %
SKVR VII5 loitsut 4053. 51 %
SKVR VII2 1601. 51 %
SKVR VI1 119. 51 %
SKVR VII2 1616. 51 %
SKVR VI1 541. 50 %
SKVR VII2 1630. 50 %
SKVR XIII4 10586. 50 %
JR 52288 50 %